Saarnamiehen taivas

Tällä kertaa kirjaelen jotain omista hengellisistä kokemuksistani, joten jos koet ne vieraaksi tai ne eivät muuten vain kiinnosta, niin voit suht hyvällä omallatunnolla jatkaa matkaa ja odotella seuraavia tarinoita.

Jumalan läsnäolon tunteminen on ihmisen tärkein asia, varsinkin saarnamiehelle, jonka elämäntehtävä on välittää Jumalan tahdon tietämystä eteenpäin.

Mutta kun se ei vain ole niin kovin yksinkertaista ja helppoa - siis pysyä Jumalan läsnäolossa. Ja sen ymmärtäminenkin ottaa vuosia, jopa vuosikymmeniä. Emme taida olla Moosesta nopeaoppisempia - sittenkään.

Minun vahvimmat kokemukseni kyseiseen asiaan liittyvät uskoontuloni ja Pyhän Hengen täyteyden kokemisen jälkeen siihen kun Jumala kutsui minua henkilökohtaisesti valtakuntansa työhön, sekä myöhempään vaiheeseen, jossa Hän vahvisti tuota kutsuaan.

Tuo myöhäisemmän vaiheen prosessi on se, joka minua nyt kirjotuttaa.
Olin ollut saarnamiehenä jo lähes kaksikymmentä vuotta. Asuimme sillon perheenä Vaasassa ja palvelin sikäläista hellutaiseurakuntaa. Niin seurakunnassa, kuin minun omassa elmässänikin oli takana melkoisen tiukat henkiset ja hengelliset koettelemukset. Prosessiin liittyi myös kokemus jossa olin saanut olla kahden nuorehkon henkilön ystäväpiirin kanssa rukoustaistelussa heidän läheistensä vakavan sairastumisen vaiheessa. Rukouksemme ja totinen odotuksemme oli, että Jumala ilmestyy heidän elämässään parantaen heidät. Mutta meidän murheeksemme Jumalan näkikin asiat toisin ja päätti kutsua heidät tykönsä.

Muistan kuin eilisen päivän, kun sain tiedon tämän toisen henkilön kuolemasta, kuinka yksin autossa istuen Raippaluodon ja Gerbynrantatien risteyksen liikennevaloissa ääneen totesin, että en todellakaan pysty enää esittämään yhtään rukousta rairaan ihmisen puolesta. Olin pitkällisen myötäelämisen jälkeen sydänjuuriani myöden pettynyt Jumalaan ja itseeni kun olin suostunut uskomaan tervehtymisen ihmeeseen.

En muista tarkalleen kuinka kauan tästä vierähti aikaa, mutta elelin melkoista sielun ja hengen mylläkkää, etsin itseäni, jumalallista totuutta ja kuinka tämä kaikki ylipäätään pelittää. Yksi elämän merkittävimmän kokemuksen sain sitten kokea tämän kaiken keskellä taaskin yksin autossa ajellen. Tällä kertaa Vaasan ja Vöyrin välillä, siis aika liki tunnetuimman suomalaisen saarnamiehen Niilo Yli-Vainion kuuluisaa Härmän mökkiä. Nimitän tätä kokemustani tässä nyt "saarnamiehen taivaaksi". Nimittäin kyse oli Jumalan Pyhän hengen puheesta, jonka ensi kertaa kuulin puhuttuna korvaani sanomattomilla sanoilla. Se on vaikuttavuudessaan enemmän kuin minkään äänialan ihmishuuto tai kuiskaus. Jumalan vakuutti minulle sanoin, että Hän rakkaudessaan on minun koko elämäni Herra. Hän avasi samalla ymmärrykseni käsittämään, sen kuinka minun koko elämäni kaikkineen ongelmineen, tavanomaisuuksineen, iloineen, ihan kaikkineen on paketoitu yhteen ja se paketti on prikulleen Hänen kädessään ja hallinnassaan. Kysymys oli hyvin yksinkertaisesta oivalluksesta. Oivalluksesta joka ei ole muuttunut eikä muutu edes iankaikkisuuteen astuttaessa,ellen itse tietoisesti valitse toisin. Koin tunnemaailmassa sellaisen vavistuksen ja Pyhän Hengen persoonallisen lähelle tulemisen, jota en ollut koskaan osanut edes aavistella. Pyhän Henki teki Kristuksesta persnooallisesti totta minulle. Saatoin keskustella ja kuunnella Hänen ollessa liki, kuin kosketeltavana todellisuutena. Hän alkoi hoivata ja ohjata minua siinä rakkauden ihmeellisessä, vahvassa läsnäolossa.

Tämän kokemuksen siivittämänä koin itse kertakaikkisen muutoksen omassa toiminnassani ja se näkyi myös melko pian seurakuntaa ja varsinkin sen rukouselämää virkistävänä kokemuksena. Siihen liittyen oli toinen taivallinen kokemus, kun järjestimme ensimmäisiä Kristus on keskellämme-rukousiltoja seurakunnassa. Istuin toimistossani valmistautumassa kokoukseen ja kun kello lähestyi H-hetkeä, niin väkeä alkoi tulla kaikista kolmesta suunnasta kohden Asemakadun rukoushuonettamme. Kun seurailin tuota ihmismäärää ikkunan takana, minut valtasi liikutus, kun tajusin, että tämä on sitä Jumalan itsenä työtä jonka Hän vain voi synnyttää.

On olemassa tärkeitä ja vielä tärkeämpiä asioita myös Jumalan valtakunnassa. Nämä vähemmän tärkeät rajoittuvat monelta osin seurakunnan ja valtakunnan rakenteisiin kohdistuvina tukitoimintoina. Niitä tarvitaan kristusruumiin rakentamiseen, niiden hoito ei ole moitittavaa, vaan päinvastoin. Mutta kun astumme tilanteisiin jossa Hän, kaikkivaltias itse käy meitä herättelemään ja ravistelee tavalla tahi toisella, niin tavallisesti asiat priorisoituvat. Minulle kävi tuolloin noin ja minulle on käymässä toistamiseen noin.

Availen oman luukkuni akkunaverhoja katsellakseni ja kuullakseni Jumalan valtasuuruutta. Henkeni elelee taasen saaranmiehen taivaassa.