tiistai 16. kesäkuuta 2009

Kattoa puretaan

Kyllä nyt tekee mieli purnata Suomen kesää. Lämpömittari alle kymmenen.Tulin hetki sitten Jyväskylän hiljaselta kauppatorilta maakuntalehti Keskisuomalaisen kuvaajan käsistä. Kyllä alko pikkutakissa palelemaan, vieläkin hyrräyttelee. Toimittaja kiinnostui tästä taudistani ja sen käsittelemisestä täällä blogissa. Juttu tulee ulos sitten kun tulee.
Tuonne viimaan pitäis palata, päivittäinen sädeannos on vielä tänään hakematta.

Keväällä jossain vaiheessa kuvasin oloani toteamalla, että onnellisuudelle on laitettu katto. Näin se on ollut. Putkessa on mennyt muutama kuukausi ja ahdasta on ollut. Viime viikkolla saamani tieto laskevasta PSA-arvojen kehityksestä on vapauttanut ihan mielettömällä tavalla. Olen konkreettisesti astumassa putkesta ulos ja toisaalta on tunne kuin tämän umpion kattoa purettaisiin auki. Valo on päässyt elinpiiriin sisälle ja ihan oikea ja aito elämisen tuoksu on tunnistettavissa. Ette arvaa kuin kiitollinen ja onnellinen osaan juuri nyt olla. Tässä ei paljon suven vaivaiset lämpöasteet harmita, niiden vaikutus kun on kovin pinnallinen.
Nyt tekee mieli halata kaikki ne, jotka ovat aidosti kulkeneet rinnalla ja muistaneet myös rukouksin, tiedän, että teitä on tosi paljon.

Moni kohtalontoveri odottaa samanlaista sykäystä elämäänsä. Voi kunpa voisinkin sen lahjoittaa. Paljon en voi, mutta sen minkä voin, niin teen, eli haluan imaista teitä mukaan tähän positiiviseen elämänkierteeseen. Ahdistukseni ei unohdu - toivottavasti ei koskaan. Ja olen miettinyt keinoja, kuinka rakentaa elämää silloin kun tuo ahdistus kuristaa. Pakolla ei näytä saavuttavan muuta kuin turhautumista ja tuskastumista. Tietynlainen terve kohtalon hyväksyminen on hyvästä. Sen tunnustaminen, mutta terve kapinointi ihmeesti vain mahdollistaa elämisen halua. Mieliala ja sen muuttumiset ovat tietyllä tapaa ennalta ennustamatonta. Tahdostamme riippumatonta sisäistä liikettä. Masentavan aallon alla on paras vain olla ja olla hiljaa. Valoisammassa vaiheessa, vaikka olosuhteet eivät siihen lupaa antaisikaan, on hyvä avata purjeet antaa tulen viedä edes hetkeksi hieman kauemmas ulapalle. Sitä tarvitaan ja se antaa uutta voimaa.

Olen itsekin kaiken aikaa kuin varpaillani ja varuillani, mitä ja mistä seuraava lannistava uutinen pölähtää esiin. Se on pidettävä mielessä, ainakin vielä tässä vaiheessa - seuraavat lähivuodet. Nyt näkymät antavat minulle hiemaan löysää, enkä voi olla tätä nostetta käyttämättä.

1 kommentti:

  1. Kiitoksemme halauksista ja "halataan" taas toivoovat Eeva ja Heimo

    VastaaPoista