tiistai 17. marraskuuta 2009

Global Leadership Summit

Onpahan taas vierähtänyt viikko huiskeessa. Oikein harmittaa kun tulee sellainen tuntu, että käyn täällä vain valittelemassa työkiireitäni, mutta pituutta on nyt viiteen päivään kertynytkin työn merkeissä päivittäin 10-12 tunnin verran. Vielä olisi toinen mokoma lennettävä ja sit saattais olla näköpiirissä sisäänhengityksen paikka.

Viikonlopulla (pe ja la) sain isännöidä Global Leadership Summit 2009 tapahtumaa seurakunnassamme. Noin 160-170 eri puolilta Suomea johtajuudesta kiinnostunutta ihmistä oli koolla seurakuntamme tiloissa järjestettävässä seminaarissa. Koulutus tapahtui mahtavasti hoidetulla AV-tekniikalla ja luentojen jälkeisillä ryhmätyösessioilla. Kyseinen maailmanlaajuinen johtajuuskoulutus on South Barringtonilaisen Willow Creek Community Church seurakunnan pastorin Bill Hybelsin visio jota hän on toteuttanut jo vuodesta 1995. Tällä hetkellä se saavuttaa kymmeniätuhansia johtajia yli 100 maassa. Suomessa konferenssi on aiemmin ollut kolmena vuona Helsingissä, mutta jalkautui nyt myös Vaasaan ja tänne Jyväskylään.

Sain osakseni välillä melkoista kritiikkiäkin suostuessani aluellisen ohjausryhmän puheenjohtajaksi ja edesauttamaan tapahtuman saamista Jyväskylään. Sain sähköpostia ja tekstiviestejä jossa edistin atkikristillistä maailmanjärjestystä. Olihan konferenssin puhujalistalla kritisoijien mielestä kyseenalaisia nimiä kuten David Gergen, Tony Blair ja U2 keulahahmo Bono. Noh, tuohon kritiikiin en ole nähnyt edes tarpeelliseksi vastata, sillä minäkin löydän sanomista ihan kaikesta jos käyn irroittelemaan asioita niihin kuuluvista yhteyksistään.

Jokaisella alustajalla oli johtamisen kehittämiseksi tosi paljon sanottavaa. Aivan huikea viikonlopppu. Innostuin itsekin ihan mielettömästi, toivotin heti porukat ensi vuodelle tervetulleeksi ja eiliseen mennessä paikkoja olikin varattu jo 80. Joten liekö yksi viikoloppu näin keskelle Suomea riittäneekään vuoden päästä. Koko jutusta saa lisä infoa os.http://www.willowcreek.fi/

Lauantaina minun piti sit saada myös se infulenssa piikki, mutta miten kävikään. Kun seminaarin lounastauolla ryntäilin Tapionkadun terveyskeskukseen, niin ystävällinen, mutta topakka hoitaja käännytti ovelta takaisin. Riskiryhmän raja kuulema kun meillä syöpäläisillä kulkee sytostaatti- ja hormooni/sädehoidon välissä. No, perusteltua kait, mutta jospa infulenssa olisi iskenyt heti pitkän sädehoidon päälle tai sen aikana, niin liekö se ihan vaaratonta ollut. Enköhän minä kuitenkin selviä siinä kuin muutkin, joten en edes vastaanhangoitellu vaan käännyin helpottuneena kadulle, säästyipä tunti jonotuksesta.

Sunnuntaina sainkin sitten toivotella Taulunmäen kirkkoon väen Tenorisimmon konserttiin. Kansaa olikin yli viisisataa tullut kuulemaan upeaa tenoriduettoa Reijo Ikosta ja Lasse Riutamaata, sekä urkutaiteilija Matti Pesosta. Konsertti oli yhteistapahtuma Radio-Dein kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti