sunnuntai 27. joulukuuta 2009

Väliviikon virikkeet

Väliviikko, tuo joulun ja vuodenvaihteen väliin jäävä arkinen viikko, on vähän sellainen mitätön, pakollinen, ajantapon jakso.

Tällä erää siihen mahtuu tapahtumaa ihan kyllin. Tänään jo aloittelimme seuraavaa pakkaamista, kun keskiviikko aamuna pitäisi saada tavarat siirrettyä tulevaan uuteen kotiimme. Pari päivää tässä menee hissukkeen töiden lomassa pakaten.

Mokomalle muuttopäivälle 30.12 sattuu vielä Tampereelle iltapäivästä Suomen Helluntaikirkon hallituksen kokous. Aamusta pitäis saada tavarat roudattua ja sit keula kohti kuuluisaa Tamperetta. Vuorossa onkin ensiksi kokous vielä vanhalla hallituksella, joka jää vuodenvaihteessa historiaan ja sit päälle syyskokouksessa valitun uuden hallituksen järjestäytyminen. Olen varapuheenjohtajana kutsunut kokoukset koolle, kun puheenjohtaja Korhosen Klaus jättäytyi omasta pyynnöstään syyskokouksessa pois tulevasta hallituksesta ja hän esitti, että toimisin tuossa viimeisessä kokouksessa hänen sijaansa puheenjohtajana. Asialistalla on taas mittaa ja tuo järjestätyminen vielä päälle, niin voipi tulla päivälle pituutta.

Sarkastisesti voisi ajatella, että säästyypä mies muutolta. Noh, ei se onneksi ole vaikeaa, eli päivän parin päästä on taas huushollissa järjestys kohdallaan. Anitan yksi ilmiömainen kyky on saada tavarat ojennukseen suoraan kontista, joten sen puoleen joudan liikenteeseenkin järjestelemään valtakunnan asioita.

Ei nämä pitkät pyhät ole kyllä muutenkaan meikäläiselle tehty. Joko käyn korkeilla ylikierroksilla, tai sitten koneistoni tarvitsee muuten vain virikettä. Ihan mukava kun arki ja työt alkavat, ainakin tallaisen väliaikaisen majoittautumisen jälkeen.

lauantai 26. joulukuuta 2009

Tapanin tilastoa

Joulunpyhät ovat menneet mukavan rauhallisesti. Jarkko lähti illalla jo ajelemaan kohti Helsinkin ja Annika suuntasi kohti omaa kotiaan Vaasaan. Jarkolla työt odottavat heti maanantaina, kun taas Annikalla on opinnoiltaan hieman pidempi joululoma.

Olen nautiskellen lueskellut Jarkolta saamaani toimittaja Pekka Holopaisen mäkimestari Janne Ahosesta kirjoittamaa Kuningaskotka kirjaa. Mielyttävä lukuelämyksenä ja kurkistuksena taasen kerran erään mestarin totiseen arkeen ja voitonhetkien todellisuuteen.

Katselin aamulla taas omaksi ilokseni kuinka blogikäyttäytyminen on edennyt. Näin ensimmäiseksi vuodeksi tapahtumia on todella mahtavat määrät, joka edelleen tuntuu jopa ihan uskomattomalta. Olen seuraillut lukemia 20.3 alkaen ja vuodenvaihteeseen mennessä näyttäisi yksittäisiä vierailijoita olevan pientä vaille 9000 henkeä. Vierailuja sivulla on tapahtunut yli 26.000 joiden aikana sivuja on selattu aika tarkalleen 50.000 kertaa.

Vierailuja on suoritettu kaikkiaan 57 eri maasta. Suomen jälkeen seuraa Ruotsi, Canada, Itävalta, Englanti, Jordan. Eksoottisimpia lienee Kuwait, Pakistan, Sudan jen. Suomesta sivuilla on käyty kaikkiaan 117 paikkakunnalta. Lähes puolet käynneistä on tapahtunut täältä kotikaupungista Jyväskylästä, sitten seuraa Helsinkin, Vaasa, Oulu jne.

Keskimääräinen päivittäinen kävijämäärä on pysytellyt yli 90. Jouluaatto näytti jääneen vain 40 kävijään, mutta sille lienee ihan järjellinen selitys.

Tämä taas tallaista tilastonikkarointia. Aina odotettavissa olevat terveydelliset tai muuta käänteet näkyvät selvästi käynitipiikkeinä. Päiväkirja elelee edelleen omaa elämäänsä ja tulen tänne tallentelemaan tilanteitani sen mukaan kuin tarvetta ja sytykettä riittää, olipa kokemusteni lukija-arvo pienempi tai suurenpi. Itselleni tämä on ollut tähän saakka tosi loistava kokemus, vaikkakin osa vaikeinta vaihetta elämässäni.

perjantai 25. joulukuuta 2009

Pyyteetön rakkaus

Hyvää joulua!

Joulun vietto on ehtinyt jo vierähtää joulupäivälle. Osaltamme vietämme joulua nyt hiukan evakkotunnelmissa - väliaikaisasunnossa. Asunto on hyvä kerrostalohuoneisto, mutta uusi muutto odottaa jo heti ensi viikolla.
Taisi olla elämäni ensimmäinen jouluaatto ilman saunaa. Ei vain tullut vaivauduttua talon yhteissaunaan, joka toki on kuulema hyvä ja ihan puulämmitteinen. Mutta jäi kuin jäikin nyt kokeilematta.

Jarkko ja Annika ovat meillä täällä "vanhusten" ilona. Ajelin eilen heidän kanssaan Korpilahdella laskemassa kynttilat niin, isäni, kuin isäpuoleni ja äitini vanhempien haudalle. Ilalla kävimme vielä Anitan kanssa viemässä tähän Jyväskylän vanhan hautausmaan muistolehtoon kynttilan hänen isänsä muistolle. Omaisten muistaminen kynttilöin on yksi vaikuttavimmista hetkistä ja näkynä sadoin jos ei tuhansin kynttilöin loistava hautausmaa on todella pysäyttävä.

Huomenna ilmeisesti myös Laura ja Miika pistäytyvät ja saattaa Bablo-koirammekin taasen matkata vuorostaan toiseen kotiinsa Lahteen.

Olen valmistautumassa joulupäivän jumalanpalvelukseemme, joka on tällä kertaa kokeiluluonteisesti vasta yhdentoista aikoihin. Saarnaani valmistellessa mieleni on erityisesti pysäyttänyt tässä joulunajan sanomassa se, kuinka ehdottoman pyyteetön olikaan se rakkaus, jonka ihmiskunta Jeesuksessa sai osakseen.

Jumala on rakkaus. Hän lähetti Poikansa. Jeesuksen syntymässä tulee esiin lähettäjän Isän liikkeelle paneva, lähettäjän rakkaus ihmisiä kohtaan. Hän lähetti sen ainoa Poikansa. Hänellä ei ollut muuta uhria antaa syntiä tekevän ihmiskunnan puolesta, kuin Hänen kirkkautensa perillinen Jeesus. Sen rinnalla ilmenee Jeesuken pyyteetön uhrirakkaus, kun Hän ihmisen osaan syntyessään ei suostunut rikkomaan lähettäjänsä tahtoa, vaan alisti oman itsensä puolestamme uhrikuolemaan.

Hän tuli tuomaan meille hengellisesti köyhille, syntitottumustemme orjuuttamille, vangituille ja hengellisesti sokeudessa harhaileville ja vielä sielunvihollisen sortamille ihmisille valon ja kertaikaikkisen vapauden ihan uuteen elämään.

Aika riemullinen sanoma todeksi elettävänä, eikö vaan.

keskiviikko 23. joulukuuta 2009

Jouluisilla autokaupoilla

Autokuume on se kuumeista kuumeisin. Toki voin ihan rehellisesti sanoa, että en oo kaikkein herkimpiä sillekään kuumeelle, mutta sitten kun se on tullakseen, niin melkeinpä siinä sitten autokin vaihtuu.

Nelisen vuotta ehdin ajella saksantuonti bemarillani, jolle tulikin jo kymmenen vuotta ikään, kunnes laitoin joitakin aikoja sitten uudemman tilaukseen. Eilen sopivan pienessä lumimyräkässä iltapäivän-illan aikana heitin keikan sitten Seinäjoelle ja hain muutaman vuoden ikäisen dieselin nyt alleni. Merkki tietenkin edelleen tuo tosi hyväksi ja luotettavaksi havaittu BMW.

Tämä oli muuten jo kolmas ajokki jonka ostin Bayerncar-nimisestä firmasta. Sen verran taasen tulin tinkineeksi ja kiusanneeksi jo kaveritasolle päässyttä Nelimarkan Jonia, että lupasin ihan suosiosta kehua miestä ja ennen kaikkea heidän yrityksensä luotettavuutta ja vielä tietty autoja siinä sivussa. Ihan lupasin samaan hintaan laittaa linkin tuohon sivulleni. Minulle merkitsee auto-, niin kuin muussakin kaupankäynnissä melkeinpä eniten se, että tiedän luottaa miehen sanaan. Nimittäin tämänkin ajokin tilasin ja maksoin näkemättä koko autoa. Eilen sitten taisin olla perillä Seinäjoella puolisen tuntia, eli sen verran, että saimme paperit vaihdettua. Eiköhän tällä vaivannäöllä taas neljä-viisi vuotta mennä eteenpäin.

Minulle loppujen lopuksi auto on vain nelipyöräinen peli jolla pääsen paikasta a paikkaan b. Hieman huolellisemminkin niitä voisi pitää. Pestyäkään ei tule kuin katsastukseen tai jos sattuu ABC-pesulinjalla olemaan ihan tyhjää, niin saatan silloin halliin tyrkätä. Kaikenlaisilla ritsoilla sitä on tullut eläessään ajeltua, mutta onhan se tietty itsensä ja muiden tiellä liikkujien turva, jos edes kohtuu kuntoinen ajokki on käytössä.

Sain viikolla kuulla, että eräs vaasalainen tuttavani oli kuollut vatsan seudun syöpään melkoisen lyhyen sairastelun jälkeen. Tapasin Markun vielä juhannusjuhlillamme Keuruulla ja myin muistaakseni kirjanikin. Silloin hänellä ei ollut vielä mitään tietoa vaivastaan, kunnes syyskuussa sai tutkimustulokset ja tieto olikin aika lohduton. Kerran tulin hänelle soittaneeksi syksyn aikana, mutta kyllä se vain aikalailla pysäyttää kun joutuu toteamaan, että kolmessa kuukaudessa ihan terveenoloinen kuuskymppinen mies tempaistaan pois. Päivämme eivät todellakaan ole parhaimmalla tahdollakaan ennustettavissa. Itse ehdin prosessoida omaa tautiani jo monta kuukautta ja toinen äkkiarvaamatta sairastuu ja menehtyy samantien. Onneksi Markku oli myös luopumisen tuskat taisteltuaan levollinen lähtemään uskossaan Jeesukseen. Se on edelleenkin kaikkein merkittävin asia, muutoin olisi tosi synkkä ja lohduton olo muistella hänen peräänsä.

Se on sitten illalla kinkunpaiston vuoro, kotikaljaa laitoinkin juuri äsken toisen satsin tulemaan, joten tullee se joulu sieltä.

keskiviikko 16. joulukuuta 2009

Talvista jouluviikkoa odotellen

Nyt on ensimmäiset vuorokaudet takana tässä väliaikaisessa "evakkokämpässä". Vuoden viimeisinä päivinä tulisi taasen suorittaa sama muuttorulianssi, jonka perjantaina toteutimme. Muutossa oli uudehkon muuttofirman nuori kaveri apureineen ja sitten muutama avuolias seurakuntalainen kaveri nostelemassa. Samalla kyydillä hoitelimme talon uuden isäntäperheen tavarat sisään, kuin sitten omamme tänne.

Tietynlainen järjestelmällisyys on huushollissamme luontaista, kun samaisena iltana oli tunnelma, että täällähän on asuttu jo pitkäänkin. Eli tavarat vain samantien paikalleen ja taloksi. Toki jotain työntelimme vain varastoon ja autotalliin odottelemaan ajan kulumista.

Elisakin sain ihan ajantasaisesti nettilijat pelittämään, kuten toivoin. Toki kun niitä itse availin ja langatonta reititintä asentelin, en ollut enää ollenkaan vakuuttunut kenenkä naapurin suojaamattomalla yhteydellä netissä surfailin, mutta kyllä tämä ihan omalta linjalta vaikuttaa.

Ihan mukavanlaiset pakkaset ovat paukutelleet viime päivinä. Soittelinkin jo kerran uudelle talonomistajalle, että on osannut varautua mahdollisiin jäätymisyllätyksiin, kun sauna on piharakennuksessa ja talossa ns. rossipohja jonka eristeiden sisällä menee pikkupätkä käyttövesiputkia. Alapohjan aukinaiset tuuletusräppänät kun mahdollistavat pakkasherran lähentelyt, jos kovinkin kipakaksi ja pitäaikaiseksi äityy. Noh, eihän tuo sentään ole kovin kireäksi kuitenkaan kirinyt.

Joulunalusaika on tiettyjen rutiinien toistoa näin seurakuntakuvioissakin. Tervehdysten saattaminen vanhuksille on yksi osa sitä. Taitaa olla osallani ensimmäinen vuosi, kun en ole mukana jakamassa ensimmäistäkään joulutähteä. Meillä on syksystä saakka ollut aktviinen seurakuntaharjoittelija, joka on harjoittelussaan suuntautunut vanhusdiakoniaan ja hän tarjoutui minunkin osaltani toteuttamaan noita arvokkaita tervehdyskäyntejä.

Olenkin saanut keskittyä kirjoitteluun. Sunnuntaina sorvailin lehtiimme parikin eri pääkirjoitusta. Se on antoisaa, mutta aika haastavaa tallaiselle enemmän amatöörikirjoittajalle. Olen harrastanut kirjoittamista työssäni aina. Toimin joitakin vuosia mm. RV.lehden aluetoimittajanakin, mutta silti vain pidän itseäni enemmän harrastelijana, kun en ole toimittajakoulutusta koskaan missään muodoin saanut.

Huomenna on tarkoitus käydä tapailemassa joitakin yhteistyökumppaneita joulutervehdysten muodossa ja eiköhän se siitä pikkuhiljaa ala joulumieli sisäistymään.

torstai 10. joulukuuta 2009

Laitimmainen kerta!

Meitä jukuripäisiä tenavia kieltäessään isäukolla oli aikoinaan tapana jyrähtää peräkamarista: "Se on sitten laitimmainen kerta!" Noh, ankaruudessaankin isä oli kuitenkin aika pitkä pinnaista sorttia, joten muistan kuinka opimme äänenpainosta arvioimaan milloin todella oli kyseessä se laitimmainen, eli viimeinen kerta, jolloin piti vetää peitto lopullisesti korville ja olla ainakin nukkuvinaan.

Sytyttelin juuri olohuoneemme pystyuunia, näillä näkymin laitimmaisen kerran. Illalla loikoilin lekoisilla saunanlauteillani todennäköisesti laitimmaisen kerran. Tähän erään, tässä talossa, näitä laitimmaisia kertoja on nyt poimittu päivittäin.

Vaikka muuttomatka on tällä kertaa lyhyin mahdollinen, toki hieman tulee matkaa kun kolmisen viikkoa olemme kaupungilla evakossa, niin silti "telttansa" sijoiltaa siirtäminen on aika haasteellinen juttu. Tunnepuoli ei ihmeemmin tallaisiin reagoi, mutta ainakin tässä on saanut tehdä ihan väsyksiin ja tympeentymiseen asti taas kerran järjestelyjä, pakkaamista ja siivoamista.

Olemme kiitollisia myyjille joilta, saimme viikko sitten ostettua rivitalohuoneiston, he kun odottelivat tätä meidän talokauppaamme levollisesti likimain vuoden ajan. Välillä jo annoin heille potkua laittaa huoneistoansa markkinoille eteenpäin, mutta näin niiden asioiden vain pitänee mennä. Lenkillä tapaillessamme he vain rahoittelivat, että eipä tässä mitään kiirettä. Uskoisin, että ratkaisut ovat kutakuinkin ohjattuja.

En ole syöpäänikään unohtanut. Pakkaamisen ja talon loppusilausten keskellä olen kummastellen seuraillut, kuinka hyvin kroppa kestääkään jälleen tätä reuhkimista. Samalla olen kuitenkin miettinyt, että nyt jos saisinkin tiedon, että sairauteni olisi levinnyt, niin pudotus olisi taas yhtä raju kuin viime talvena. Eli näin nopeasti sitä ollaan uudelleen kiitoradan päässä - myös henkisesti. Ihan kuin ei koko synkkää helmi-maaliskuuta olisi olemassakaan, kun se kuitenkin oli mitä todellisin kuoleman kohtaaminen. Pelottaa, kuinka monta kertaa ihmisen pitääkään kuolla, ennen kuin sen hyväksyy osana elämäänsä.

Huomenna olisi sitten se ensimmäinen muutto, niistä kahdesta, edessä. Tavataan seuraavan kerran Tellervonkadulta, jos netti pelittää niin kuin Elisa lupailee.