torstai 10. joulukuuta 2009

Laitimmainen kerta!

Meitä jukuripäisiä tenavia kieltäessään isäukolla oli aikoinaan tapana jyrähtää peräkamarista: "Se on sitten laitimmainen kerta!" Noh, ankaruudessaankin isä oli kuitenkin aika pitkä pinnaista sorttia, joten muistan kuinka opimme äänenpainosta arvioimaan milloin todella oli kyseessä se laitimmainen, eli viimeinen kerta, jolloin piti vetää peitto lopullisesti korville ja olla ainakin nukkuvinaan.

Sytyttelin juuri olohuoneemme pystyuunia, näillä näkymin laitimmaisen kerran. Illalla loikoilin lekoisilla saunanlauteillani todennäköisesti laitimmaisen kerran. Tähän erään, tässä talossa, näitä laitimmaisia kertoja on nyt poimittu päivittäin.

Vaikka muuttomatka on tällä kertaa lyhyin mahdollinen, toki hieman tulee matkaa kun kolmisen viikkoa olemme kaupungilla evakossa, niin silti "telttansa" sijoiltaa siirtäminen on aika haasteellinen juttu. Tunnepuoli ei ihmeemmin tallaisiin reagoi, mutta ainakin tässä on saanut tehdä ihan väsyksiin ja tympeentymiseen asti taas kerran järjestelyjä, pakkaamista ja siivoamista.

Olemme kiitollisia myyjille joilta, saimme viikko sitten ostettua rivitalohuoneiston, he kun odottelivat tätä meidän talokauppaamme levollisesti likimain vuoden ajan. Välillä jo annoin heille potkua laittaa huoneistoansa markkinoille eteenpäin, mutta näin niiden asioiden vain pitänee mennä. Lenkillä tapaillessamme he vain rahoittelivat, että eipä tässä mitään kiirettä. Uskoisin, että ratkaisut ovat kutakuinkin ohjattuja.

En ole syöpäänikään unohtanut. Pakkaamisen ja talon loppusilausten keskellä olen kummastellen seuraillut, kuinka hyvin kroppa kestääkään jälleen tätä reuhkimista. Samalla olen kuitenkin miettinyt, että nyt jos saisinkin tiedon, että sairauteni olisi levinnyt, niin pudotus olisi taas yhtä raju kuin viime talvena. Eli näin nopeasti sitä ollaan uudelleen kiitoradan päässä - myös henkisesti. Ihan kuin ei koko synkkää helmi-maaliskuuta olisi olemassakaan, kun se kuitenkin oli mitä todellisin kuoleman kohtaaminen. Pelottaa, kuinka monta kertaa ihmisen pitääkään kuolla, ennen kuin sen hyväksyy osana elämäänsä.

Huomenna olisi sitten se ensimmäinen muutto, niistä kahdesta, edessä. Tavataan seuraavan kerran Tellervonkadulta, jos netti pelittää niin kuin Elisa lupailee.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti