sunnuntai 28. helmikuuta 2010

"Olla vahvasti hauras"

Ei tuo viime viikko ihan niin ilmassa mennyt kuin tekstejäni lukien voisi arvella. Nimittäin kyllä tallasen perusvaivan kanssa labrassa ja muissa kokeissa käynti on melkoista tunteen mylläkkää. Rutiini auttaa suhtautumaan hieman tyynemmin, mutta saatuani sairauslomalapun perjantaiaamuna käteeni tajusin vasta kuinka ensimmäinen lomaviikko oli mennyt ihan "harakoille". Harakoille siinä mielessä, että edellisen käynnin jälkeen yöajat tuppasivat väksin menemään kehon mahdollisia kipuja ja pistoksia seuratessa. Olin tosi positiivisesti yllättynyt, että keuhokuvat olivatkin moitteettomat, sillä olin varautunut ihan oikeasti siihen, että sieltä alkaa uusi tutkimusrumpa. Vielä päälle tieto hyvistä veriarvoista nostatti mielen todella kiitolliseksi. Tämän paremmin ei tässä vaiheessa voisi asiat tältä osin olla.

Satuin lueskelemaan jostain viime syksyn aikakausilehdestä Tommy Tabermannin kolumnia "Hauras sinä". Hänellähän on meneillään taistelu vaikea syöpäkasvaimen kanssa. Tabermann on yksi aikamme älykkäimmistä kynänkäyttäjistä. Hän kirjoittaa tuossa kolumnissaan: "Ihminen on outo olento, haavoittuva ja hauras. Jotka muuta väittävät, näyttelevät. Mitä kauemmin elää, sitä enemmän alkaa vierastaa kaikenlaista esittämistä. Sivistyshän on sitä, että uskaltaa paljastaa itsensä joka päivä juuri niin hauraana ja puutteellisena kuin on. Se jos mikä on vahvuutta. Rohkeus on nimenomaan uskallusta olla vahvasti hauras....Jokapäiväinen haurauden huomaaminen ja nöyryys sen edessä on terve piirre." Sitten hän kysyy: " Mitä arvokasta meissä olisi ilman sielua? Joskus iltaisin polvistunkin ja pyydän yhtä: että sieluni ei minua jättäisi ja että siitä tulisi samanlainen kuin se oli tänne tullessa, suuri ja puhdas." Minä aivan liikutuin miehen kyvystä punnita ihmistä "tomumajana" kuten hän kolumnissaan ihmiskehoa nimittää. Sairauteni on opettanut minulle aitoutta ja niin on tainnut opettaa joillekin muillekin, jos ei, niin ihmettelen.

Olen jonkun aikaa kirjoitellut Netmissionin ylläpitämällä keskustelupalstalla (os.http://www.netmission.fi). Alkujaan tulin vastanneeksi johonkin Suomen Helluntaikirkkoa koskeviin keskusteluihin, nyt myöhemmin otin osaa kysymykseen sairaiden puolesta rukoilemiseen ja eilen olikin sitten avattu keskustelu tällä minun blogiosoitteellani. Ei siinä mitään pahaa, mutta tätä se avoimuus teettää. Avoimuus jota Taabermankin pitää sivystyksenä ja vahvuutena. Iloitsen näistä uusista avoimuuden synnyttämistä "puroista" vain ja ainoastaan siitä alkuperäisestä syystä jonka olen tuhannesti toistanut. Nimittäin olen melkoisen varma, että aidosti rinnallakulkijoista, ns.vertaistuesta, on ammottavan hurja puute. Joka ainut ilta joku uusi kohtalontoveri yrittää sopeuttaa itsensä ja läheistensa psyykettä murskaavan tietoon elämään astuneesta sairaudesta. Jos yhdenkin ystävän kohdalla voin avata ovea valoon, olen onnellinen, perin onnellinen.

Siunaus ja miehinen halaus sinulle joka olet kohtalontunteiden tarpeessa juuri nyt.

perjantai 26. helmikuuta 2010

Hyviä tuloksia

Hieman kiireissä välissä laitan vain teille uskollisille lukijoille tiedoksi, että laboratoriotulokset ja röntgenkuvat osoittivat miehen olevan kuin nuoruuden voimissaan. Kaikki otetut tulokset olivat raja-arvojen sisällä ja monet niistä vieläpä sielä paremmassa päässä

Kylläpä helpotti kummasti. Tämä viikko kun on kuitenkin mennyt jonkinasteisessa odotuksen varjossa. Lääkäri ehdotteli ja kiroittelikin vielä pari viikkoa lisää sairauslomaa, kun totesi, että voimattomuus ja kropan oireilu kertoo nyt hormonihoidon ja ylettömän suuren työtahdin yhtälöstä.

Lupasin käydä suksikaupassa, saa nähdä.
Kirjoittelenpa paremmalla ajalla lisää, jospa sitä lomalla järjestyisi - siis aikaa.

tiistai 23. helmikuuta 2010

Hyvältä tuntuu

Kummasti se muutamakin päivä levossa tuntuu.

Tänään heräilin Bablo-koiramme kanssa vasta kahdeksan seutuvilla ja pikkulenkin saimme heitetyksi taas hyisessä aamussa. Olipa täällä ainakin yksi kylminpiä öitä ollut. Ilmatieteenlaitoksen käppyrä oli käynyt jossain 28 asteen seutuvilla johonkin aikaan aamuyöstä.

Parturin kautta limppari ja karkkikaupalle ja kotia rentoutumaan. Sauna päälle iltapäivällä kun Anita palaili töistä. Kaivoinpa ensipäivänkuorikansionikin taas esiin pitkästä pitkästä aikaa. Kun olin matkalla ehtinyt hommata Lapen kunnon filatelistien "raamatun" johon päivitin nyt tuota maanpäälistä aarteistoani.

On se kiva kun ei tarvii olla toimettomana, vaikka kirkolle onkin nyt pääsy kielletty.

Illan aion pyhittää yhdistetyn kisaa seuraten. Eiköhän sieltä vähintää hopeaa tule. Olen ihaillut Vancouverin hienoja maisemia. Sielä on muuten suomalaisen helluntaiseurakunnan pastorit ihan jyväskyläläislähtöisiä ja kuuluvat edelleenkin meidän seurakuntaamme. Lehtimäen Klaus ehti olla meillä useamman vuoden perheineen nuorisopastorina ja Tedderin Samu on taasen vastaavasti tulossa tämän vuoden aikana paluumuuttajana perheineen koti-Suomeen.

Ei kun lepäillen.

maanantai 22. helmikuuta 2010

Sairauslomaa

Sain perjantaina vihdoinkin aikaiseksi hakeutua TK:n tutkituttamaan itseäni. Kunto kun ei ole ollut syksyn jälkeen ollenkaan se mihin liikkuva mies on tottunut.

Tänä aamuna sitten jonotinkin lähes kaksi tuntia ensin laboratorio jonossa ja sen päälle keuhkoröntgenissä, jonne toki pääsin likimain ovesta astumalla.

Ei tässä kunnossa mitään muuta hämmentävää, mutta yleinen voimattomuus ja jos hiukankin enemmän fyysisesti joutuu rasitukselle, niin keho aivan huutaa nestettä tai jotain jolla saa kurkun kuivuuden laukaistua. Voipihan se olla sitäkin mitä tuolla viimeisimmässä kommentissa joku kohtalontoveri anonyymina totesi. Noh, nyt olen tämän viikon sairauslomalla. Ensimmäiset hetket ovat menneetkin yllättävän monen s.postin kirjoittelemisessa, kun on ohjaillut tehtäviä ohi itsensä. Kait tässä pitäis nostaa kintut seinille ja odotella päivän pitenemistä. Olympialaisetkin kun ovat menneet sen verran alakanttiin, ettei oikein anna tarvetta käydä sen tähden öitä valvomaan.

Viikonlopulla oli isosiskoni Tarja Jussinsa kanssa Kemistä yökylässä. Vähän meni kiireellä viikonloppu kun heillä oli muita sukujuhlia launtaina, mutta ihan oli mukava edes muutamia hetkiä mietiskellä menneitä. Juhani toimii Kemissä sikäläisen helluntaiseurakunnan pastorina.

Niin, tämä viikko menee sitten lepäillen. Perjantaina on lääkärin kuuleminen joka sitten koetulosten myötä ratkaisee mihin suuntaan lähdetään. Joko töihin pirteänä ja myöhemmin mahdollisiin jatkotutkimuksiin jos on tarve, tai sitten loma ja tutkimukset jatkuu. Eihän tässä itse osaa mitään lisävaivaa arvella, mutta kyllähän viime talvi sen opetti karulla tavalla, että parasta olla tekemättä ennakkopäätöksiä omista sairauksistaan. Se tulee, mikä tulee. Mutta liian lähellä on vielä kuolettavat sanomat, ehkä niitä ei nyt tarvii sentään ottaa vastaan.

sunnuntai 14. helmikuuta 2010

Hyvää Ystävänpäivää!

Hyvää Ystävänpäivää kaikille blogilaisille!

Päivä on mennyt kutakuinkin levossa. Anita oli aamuvuorossa ja minä koiran kanssa kotosalla, mitä nyt pari pikku lenkkiä mitä parhaimmassa ja aurinkoisimmassa keskitalven säässä.

Aamupäivän toki valmistelin alustusosiotani kohta alkavalle solujohtajien koulutustilaisuuteen. Pienryhmä toiminta on kiinteä osa seurakuntaelämää. Nuorten puolella se on ollut monia vuosia kasvava kokoontumismuoto muun viikkotoiminnan lisäksi. Vähän varttuneempaa väkeä olemme nyt haastamassa mukaan ja ihan kivastihan heitä on johtajkoulutukseenkin ilmoittautunut.

Ihan tässä suksia alkaa kaipailemaan. Hävitin jo ikälopuksi käyneet sivakkani syksyisissä muutoissa, mutta kummasti alkaa tulla paineita marssia urheiluliikkeeseen. Keväthanget muistuttavat hiihtämisen riemusta. Se on ollut yksilöpuolella se liikuntamuoto josta olen aina pitänyt. Ihan luistelutyyli tuli opeteltua Sotkamon Vuokatissa asuessa. Sielä ne olikin vaarojen rinteet vielä ihan toista kuin täällä keskisessä Suomessa.

Lasten kanssa tuli sähellettyä, niin pankkien hippo-hiihtoja, kuin koulujenkin kisoissa. Ei ilmeisest ihan mahdotonta kammoa jäänyt kun Marika oli pikku-Iisalle jo tänä talvena sukset hommanut ja kylläpä oli papalle kokemus hiihdättää pikkuneitä muutama viikko sitten Harjun purskalla.

Ei voi kuin ihastella Suomen vaihtuvaa luontoa, vuodenajoista se paras on taasen taittumassa esiin.

keskiviikko 10. helmikuuta 2010

Vuosipäivä

Istuin aamulla kotona työhuoneeni sohvalla ja katselin kelloa todeten, että tasan vuosi sitten odottelin urologin soittoa, joka sitten tulikin vähän ennen yhdeksää.

Varasin ajatuksilleni aikaa kelaten mennyttä vuotta. Kaikkea en ole osanut parhaalla taidollakaan pukea sanoiksi, saatika kirjoitella tänne.

Joskus totesin, että syöpäsairaus aloitti elämässäni uuden ajanlaskun - ennen ja jälkeen syövän. Vuosi on siksi pitkä, että se on yhdistänyt menneen ja nykyisyyden. Aika on rakentanut sillan menneen ja nykyisyyden välille. Enää syöpä ei erottele elämäni päiviä, se maalaa vain erilaisella, vahvalla ja hieman tummemmalla sävyllä kuin maalailin itse ennen tuota kohtalokasta hetkeä.

Tuumailin, mikä matkalta nousee päälimmäiseksi. Vähän säpsähdin, kun jouduin myöntämään, että kyllä se on ollut pelko. Varsinkin ensimmäisten kuukausien aivan sielua irtiraastava epätietoisuus ja ahdistus kun tulevaisuutta ei enää ole. Se on jotain sellaista, jota ihminen tuskin unohtaa koskaan. Ei ole helppoa tehdä kuolemaa elävänä.

Paljon on ollut ihmetyksiä. Kuinka, ja mistä ihminen saa sen voiman ja kyvyn rakentaa arjen elämää tietoisena kuolettavasta sairaudesta. Se jäänee ihmeeksi, selittämättömäksi sellaiseksi.

Paljon olen saanut uusia asioita elämääni. Ystäviä, tämän päiväkirjan, kyvyn avata sairauttani ja samalla itseäni aiempaa paremmin. Loppuvuotta kohden olen joutunut toteamaan, että henkinen jaksaminen on todella se joka taitaa ratkaista paljolti taudin kehityksen. Vähän liiankin rohkeasti olen haasteita edelleen ottanut vastaan, voimat kun eivät sittenkään ole niin kuin vielä muutama vuosi sitten.

Vuosi on lyhyt aika, mutta en ole näin tarkalla tunnolla ja aistein elänyt vuotta sitten lapsuuteni. Jotenkin on sellainen olo, että jossain määrin olisi valmiinpi kohtaamaan mahdolliset takaiskut taudin kehityksessä. Toisaalta on taasen olo, että sama syöveri se varmaan olisi vastassa, ihminen on ihminen.

Mutoin tämä vapaapäivä meninikin sitten laminaattia lattiaan latoessa.