perjantai 23. huhtikuuta 2010

Onnistui

Tuli kummasti keventävä olo kun Jarkko selvisi yöllä vihdoinkin liki viikon venähtäneeltä haastattelumatkaltaan kotiin. Tuomisinaan pojalla oli tieto pääsystä opiskelemaan sikäkäisessä raamattukoulussa. Nyt nuorilla on vain edessään melkoiset järjestelyt, kuinka laittaa elämää tästä eteenpäin. Näin pastori-isänä tuntuu todella koskettavalta pojan suunnitelmat. Mutta samalla tietty tiedostaa melkoisen hyvin mitä kaikkea tulva voikaan pitää sisällään.

Sattumalta muuten löysin eilen netissä Jarkon lennon onnistumista seuraillessani ohjelman joka välittää reaaliaikaista sateliittikuvaa ilmassa olevista lentokoneista. Tässä os. jos kiinnostaa käydä tsekkaamassa missä kaverit liitelee. http://www.flightradar24.com
Itse seurasin kun Jarkon lento laskeutu Seutulaan ja laitoin samalla tervetulo-tekstarin. Kun käy kurkistamassa konemerta maaplaneetallamme, on kuin tähtiä taivaalla, niin eipä voi kuin taas kerran ihmetellä tätä maailman menoa ja kuinka ihminen viisaudessaan onkaan onnistunut kutistamaan tämän kaiken läppärin näytölle.

Nyt sitten alkais ns. talviloma ja sopivasti aloittelikin, ainakin täällä, lumisadetta.

keskiviikko 21. huhtikuuta 2010

Sekavaa on

Kovin takkuillen tuntuu tuo matkalaisten paluu kotimaahan onnistuvan.

Jarkkokin tuli taasen junalla Lontooseen ja kaikki näytti lupaavalta kun lentoyhtiön ja Finavian sivut näyttivät vielä muutama tunti ennen lähtöä, että lento toteutuu, mutta eipäs vaiskaan. Suomi veti kenttänsä kiinni, liiaksi tuhkaa.

Satoja oli jonotellut kentällä ja olipa varmaan paine noussu yhdellä jos toisella. Seuraava mitä yhtiö pystyi tarjoamaa oli hotelliyöt ja vaihtoehtoisesti perjantai aamuna Pariisin kautta kotiin tai sit maanantaina suoraan. Oli pojan ääni hiukan harmistunut. Valitsi maanantain, kun päätteli että ehtii tsekkaamaan rauhassa muitakin vaihtoehtoja ja kohta sitten soittikin että toisen yhtiön huomisen illan lähtöön pääsisi kiinni. Ei muuta kuin varaus päälle ja hotellille odottelemaan mitä huominen tuopi tullessaan.

Kyllä tämä vähän iskänkin pinnaa kysyy kun täältä hiukan etäämmältä seurailee, mutta onneksi on pojalla kärsivällisyys ollut aina kohdallaan. Eilen illallakin oli ihan rento mieli kun meni paikallisten kaverien kanssa mestareiden liigaa seurailemaan.

Itse tässä aloittelen talvilomaa pikku hiljaa, ettei ihan kesäksi ehdi muutua. Olen vuosia tosiaankin pitänyt sen aina näin huhtikuun lopulla ja miksikäs sitä tapojaan muuttelisi.

tiistai 20. huhtikuuta 2010

Pieni ihminen

Menneet päivät ovat todistelleet ihmisen pienuutta suuren luomakunnan edessä.
Lähes jokaisella meillä on joku tuttu tai tuttavaperhe, joka on jäänyt tavalla tai toisella tulivuoren tuhkapilven aiheuttaman lentokaaoksen uhriksi.

Netistä on saanut lukea mitä ihmeellisimpiä matkaseikkailuja ja niitä varmaan riittääkin vaikka pilvestä pääsisimmekin eroon.

Jarkko on seikkaillut edelleenkin omaa seikkailuaan Englannissa. Ei todellakaan tunnu paluu oleva helppoa. Hän palasi sunnuntaina takaisin koululle Malverniin. Junalla matkaa kertyi neljän tunnin verran. Sen jälkeen tämä on ollutkin yhtä odottelua ja paluumatkan suunittelua puolin ja toisin. Kuinka lie suuri on puhelinlaskummekaan Jarkon kanssa? Välillä on yritetty järjestää lentoa Tanskaan tai Ruotsiin. Jarkko hommasi jo viikonlopulla junalipun Lontoosta Amsterdamiin, mutta tiedot eteenpäin pääsemisestä oli siksi sekavat, että hän päätti jäädä odottelemaan eri vaihtoehtoja vielä tukikohtaansa.
Meillä on ollut kutkuttelevana ajatuksena, että taidan käyttää tulevan lomaviikkoni alkupäivät kun lähden kaverini Hakasen Jukan kanssa pistäytymään Amsterdamissa. Eihän se olisi kuin parin vuorokauden edestakainen keikka. Jukan kanssa aikoinaan istuttiin eräskin vuorokausi tienpäällä.

Nyt viimeisinpänä vaihtoehtona on tullut Lontoon Merimieskirkon mahdollistamat bussikuljetukset Lontoon ja Tukholman välillä. Jos huomiselle uudelleen buukattu lentolippu ei vieläkään onnistu, niin toivotaan, että bussikyyti todellakin järjestyy. Hankaluutena on ollut vielä tuo neljän tunnin etäisyys sisämaahan, joka ei mahdollista kovin monta edestakaista reissua.

Ei se ilmeisesti kovin paljon yksittäistä ihmistä lohduta, vaikka tietääkin, että kohtalontovereita maailmalla on kymmeniä tuhansia. Ihan olen ajatellut näinä päivinä mikä onkaan pakolaisen tahi sotarintamalle joutuvan ihmisen osa? Nyt sentään lähes kaikki seikkailijat ovat keskellä sivilisaatiota, mutta silloin kun elämän olosuhteet ovat jotain ihan muuta, niin kyllä taistelu elämänhallinnasta on totisen kovaa.

Yhdessä yössä teknistynyt ihminen pudotettiin kuitenkin aikalailla alkuperäiseen olotilaansa. Tai vielähän meillä on paljon purettavia rakenteita, mutta kummasti kalentereita ja tehtyjä kiireitä on sielä ja täällä priorisoitu.

lauantai 17. huhtikuuta 2010

Tuhkapilveä

Kuukausi on ehtinyt taasen yli puolenvälin. Jonkun verran on kaipailtu kun en ole täällä käynyt päivittelemässä kuulumisia, anteeksi.
Monen moiset virikkeet ja tapahtumat ovat vain vieneet mennessään.
Äiti-muorin 80-päivät kruunasivat Pääsiäisen. Hienoa oli juhlistaa omaa äitiä joka on ollut meille jälkipolvena tosi suuresta merkityksestä. Erityisesti hänen esirukouksensa aina näihin päiviin asti ovat olleet kullan arvoisia. Tiedän, että hän joka ikinen päivä muistaa koko lapsikatrasta Jumalan edessä.

Hallituksien kokouksissa (Hyvä Sanoma ja Aikamedia) olen jättänyt jäähyväisiä. Toukokuisest vuosikokoukset vielä ja sen jälkeen se sarka on viilletty loppuun siinä muodossaan.

Torstai-iltana oli seurakunnassamme tosi herkkä ja muutoinkin kaikinpuolin hyvä "Ilta ihmisyydelle".Terapeutti Seppo Jokinen avasi omaa isänsä ikävää ja koko kansan tuntema laulaja Joel Hallikainen niin ikään kertoi todella avoimesti kokemuksiaan omasta etsinnästään ja löytämisistään. Oli hienoa vaihtaa muutamia elämän karheuden ajatuksia Joelin kanssa ennen ja jälkeen tuon tapahtuman. Lohdullista.

Nyt sitä sitten Eurooppa kyyristelee kun Luoja antaa maankuoren hengitellä hieman ulos. Kyllä tämän pitäisi laittaa jok ikisen tajuamaan, kuinka mitätön tekijä ihminen omassa pullisteluissaan onkaan. Kysehän on vain yhdesta sadoista tulivuorista ja heti olemme kuin muurahaiset kedossamme vailla siipiä. Mitäpä jos toinen tai kaksikin päättäisi alkaa henkäilemään samaan aikaan, niin alkutekijöihin tässä asetuttaisiin.

Meitä tämä koettelee ihan liki kun Jarkko lensi keskiviikkona Englantiin tutustumaan raamattukouluun ja piti tänään lentää pois, mutta Lontooseen pojan paluutie nyt tyssäsi. Soittelin eilen tutuilleni Lontooseen ja tuumimme nyt yksissä kuinka ja milloin matka mahdollisesti jatkuisi. Työhön paluu siirtyy melkoisella varmuudella maanaitaiaamusta ties minne.

torstai 1. huhtikuuta 2010

Luovuttautumista

Täällä ainakin lyödään kevään lämpöennätyksiä. Näytöllä mittari näyttää yhdeksää astetta. Ihan teki kivaa laittaa ikkunaluukku auki, kun alkaa sisäilma tuntumaan turhan lämpimältä. Keväinen ilmahan tuo ihmeesti raikastaa.

Eilen sitten tosiaankin taisin johdella viimeisen Hyvä Sanoma ry:n hallituksen kokouksen. Kummasti kuuden-seitsemän vuoden muistot pompahtivat esiin. Erinäisiä vaiheita on matkalle mahtunut. Samalla ilmoittelin, että jään samanaikaisesti kyseisen yhdistyksen ns. tytäryhtiön Aikamedian hallituksesta sivuun. Tulin valituksi kustannusyhtön hallitukseen puolivuotta myöhemmin. Noihin aikoihin väännettiin melko kovasti kättä ja mielipidettä siitä jatkuuko toiminta Keuruulla vai siirretäänkö se pääkaupunkiseudulle. Olin vahvasti pitämässä sitä nykyisellä paikalla. Perusteena ei ollut yksinomaan tämä yhdistävä keskisuomalaisuus, vaan ihan taloudelliset tekijät. Juhannuksen aikaan pidettävä kesäkonferenssi Ison Kirjan alueella, jossa toimitalo myös sijaitsee, on siksi suuri myyntitapahtuma myös yhteisellä kustannusyhtiöllä, että sen menettämistä ei juurikaan olisi pystynyt muutoin kompensoimaan.

Olen erittäin tyytyväinen, että päätimme viitisen vuotta sitten toimipaikkamme niin kuin päätimme. Taloudellisesti tiukkoinakin aikoina olemme kuitenkin selvinneet, vaikka kristillisellä kustannusalalla onkin ollut melkoisia vaikeuksia.

Vastuista luopumiseen sisältyy aina kiputila. Tyhjältä tuntui eilen astella tutusta neuvotteluhuoneesta ulos todeten, että nämä palaverit ja niihin liittyvät väännöt ovat sitten historiaa. Ikävuodet eivät suinkaa minulle tätä vielä sanele, kuorman keventäminen kylläkin. Sen lisäksi herkistää tämä sairaustila, sillä vaikka kuinka työnnät sen pois päästäsi, niin aina se tallaisissa vaiheissa muistuttaa, että jospa kaikki on sittenkin valmistautumista pahimpaan. Hölmöä, niin hölmöä kuin se onkin, niin prosessia tämä tuntuu aina ja jatkuvasti vain olevan.

Jäähän minulle vielä yhden miehen osalle sarkaa, Helluntaikirkko kun on vielä kehityksensä alkumetreillä. Oikein huvitti kun saimme sihteerin kanssa ensi viikon lauantain hallituksen kokouksen asiat jakeluun, niin liitemateriaalia taisi olla 14-15 kappaletta. On siinä ihan kyllin nuijittavaa.

Tänään olin lounastamassa Jyväskylän Vapaaseurakunnan tulevan johtajan Hämäläisen Karin kanssa. En päässyt muutama viikko sitten Karin viiskymppisille, joten lounastimme nyt viiveellä porukassa. Sieluni riemuitsee tästä saumattomasta yhteydestä ja naapuriseurakuntien pastoreiden tsemppaamisesta. Kaveruus kun on niin luonnollista kuin vain voi luonnollista olla.

Vielä kerran onnea Kari ja menestystä tuleviin haasteisiin, saat hyvän perinnön edeltäjältäsi Koivun Vesalta hoidettavaksesi.

Siunattua Pääsiäistä, ylösnousemuksen juhlaa kaikille. Elämä voittakoon!