keskiviikko 2. kesäkuuta 2010

Elämä jatkuu

Eilen illalla seurakunnan rukousillassa oli Yhdysvalloista Oral Robertsin yliopistosta nuorten musiikkiryhmä esiintymässä. Olipa hyvä porukka ja saimme kivan illan aikaan.

Tänään oli pari palaveria taasen Keuruulla. Olemme rakentelemassa Suomen Helluntaikirkolle ns. palvelukeskusta, jonka kautta etsimme säästöjä eri yhteisöjen kanssa päälekkäisten toimintojen uudelleen järjestelyistä. Homma on alussa ja vähän työlästä suunnittelua, mutta tänään jäi hyvä tuntuma, että asiat taitaa sittenkin nytkähdellä eteenpäin.

Toinen työryhmä kokoontui kanssa ihan ensimmäistä kertaa. Olemme hyväksyneet yhteisesti herätysliikkeelle strategian, jolla on kunnianhimoinen tavoite, että kaikille suomalaisille olisi tarjota seurakuntayhteyttä ihan kotikorttelissa vuoteen 2020 mennessä. Olen kyseisen työryhmän koollekutsuja. Saimme siinä myös hyvän startin, josta on mukava syksyllä jatkaa toteutusta.

Sain juuri tuskailemani puheenrungon juhannuskonferenssiin Isoon Kirjaan lähtemään. Ei muuta kuin juhannustorstaita tekstien kanssa odotellen ja hautoen.

Nyt olenkin pakkaillut tavaroita, kun pitäisi aamulla lunastaa lupaukset ja lähteä pariksi päiväksi Lauran ja Mikun luokse Lahteen tapiseeraamaan. Kiva viettää vapaat yhdessä nuorison kanssa askaroiden, kun vielä ilokseni kuulin, että Iisa ja Okko tulevat Espoosta pappaa avustamaan - työ sujunee.
Ajelen toki aamulla Riihimäen kautta jossa Ev.lut.kirkon Kotimaa- lehden toimittaja on vastassa tehdäkseen vähän kattavamman haastattelun. Enpä vielä tiedä mitä kaikkea aihepiiri tulee käsittelemään, mutta enpä taida sanattomaksi jäädä.

Lauantaina sitä sitten taas juhlitaankin monessa kodissa koulujen päättäjäisiä. Tällä erää meille ei satu ainakaan sukuun kuin nuorimman veljeni Jarmon tyttären lakkiaiset Mänttä-Vilppulassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti