sunnuntai 23. joulukuuta 2012

Joulun tyttö syntyi!

Tämä joulu tulee jäämään minulla muistoihin erityisenä jouluna. Englannissa opiskeleva Jarkkomme sai Annikansa kanssa esikoistyttären eilen illalla noin klo 19.00 Suomen aikaa.

Vaikka etäisyyttä onkin lyhyen lentomatkan verran ja viimeksi olemmekin tavanneet syyskuussa, niin eipä odotuksen tuomaa jännitystä tunnu välimatkat vähentävän. Saattaa olla ihan toisin, kun odotukseen liittyvät pienet riskit ja yllätykset eivät ole päivitettävissä samalla tavoin kuin vieressä yhdessä odottaen.

Tieto prinsessasta piristi kummasti papan mieltä. Olen joutunut tsemppaamaan itseäni taas yli pienen ahdistuksen kun torstaina kävin sairaalan päivystyksessä näyttämässä kipeytyvää jalkaani josta edellisessä blogissa mainitsinkin. Lopputulema oli uusiutunut laskimotukos päivittäisestä liotushoitopiikistä huolimatta. Hoito-ohjeeksi tuli yhden pistoksen sijaan aamuin ja illoin otettavat pistokset, kuten kesälläkin toimittiin ensimmäisen tukoksen alkuviikkoina.

Kun muutama vuorokausi on vierähtänyt, niin mainittavaa tulosta ei ole vielä todennettavissa. Jalka antaa kipua ilta-yöstä lähes samalla tavalla kuin aiemminkin. Mutta ymmärrettävästi mennee jokunen aika kunhan lisätty annos alkaa tehdä tehtävänsä.

Ajelimme tänään kuitenkin Rääkkylään anoppilaan ja vietämme täällä sukuloiden joulupäivään ja palailemme takaisin odottelemaan tyttärien perheitä pyhinä jouluajelulle luoksemme. 

Antakaamme joulunlapsen synnyttää valoa ja toivoa sisimpäämme heijastaaksemme iloa eteenpäin murheiden ja kuormien painamille lähimmäisillemme.


keskiviikko 19. joulukuuta 2012

Siunattua joulunaikaa!

Ilmeisesti joulun valmistelun kiireet ovat kiivaimmillaan.
Minä olen saanut ihan perustelluista syistä erakoitua kyseisistä kiireistä. Jalkani kun ei ole nyt antanut myöden kävellä sataa metriä pidemmälle, joten kaupallinen joulu on mennyt sivu suun, vaikka Kauppakadulla asuntaankin.

Soittelin aamulla sairaalaan, kun nyt ensi kertaa jalkakipu vaivasi vähän yölläkin. Palaverin jälkeen hoitaja soitteli takaisin, eikä hän pitänyt mahdottomana ajatuksena sitä, että kesäinen laskimotukos olisi uusiutumassa liuotushoidosta huolimatta.

Huomenna menen aloittelemaan sädehoitoa toiselle lonkalle ja siinä yhteydessä olisi tarkoitus tavata lääkäriä ja tuumia sitten miten kivun kanssa edettäisiin. Kunhan nyt ei vain joutuisi jouluksi osastolle. Noh, sitä tuskin tapahtuu, mutta perjantaiaamuna joka tapauksessa joudun sielä käymään kun edessä on nefrostooman vaihto, joka suoritetaan puolen vuoden välein. Vuosi on tullut täyteen siitä kun olen kyseistä letkua pusseineen mukanani ja lahkeessani kuljetellut. Kaikkeen tottuu, vaikka kyllä sen kanssa vieläkin meinaa välillä hermot mennä, kun joka aamu ja ilta joudut sen kanssa seurustelemaan.

Maanantaina KD:n valtuustoryhmä valitsi minut puheenjohtajakseen. En taida oikein itsekkään ymmärtää, kuin hullu mies olen, kun tässä kunnossa suostun ottamaan uusia haasteita vastaan.
Eilen olinkin pääkirjastolla uuden kaupunginvaltuuston tutustumis/koulutustapahtumassa. Ihan kiva tapahtuma ja ainahan sitä jotain infoa päähänkin jää. Istumapaikat oli jo jaettu. Äänimäärillä jaetun järjestyksen mukaan löysin itseni toisesta rivistä melkoisten konkaripolitikkojen keskeltä. Molemmin puolin istuvat tulevan valtuuston puheejohtajat. Ehkäpä siinä saa ohessa parasta mahdollista mentorointia.

Nyt olen lähdössä puolueemme paikallisosaston syyskokoukseen, joka on samalla pienimuotoinen joulujuhla johon ovat pyytäneet minulta hartauspuheen. Ikävä vaan kun pienissäkin siirtymissä joudun nyt turvautumaan Anitan kuskaamisiin.

Tästä tämä jouluun laskeutuminen alkaa. Pienen vaivaavan kivun, mutta levollisen ja edelleenkin vain hyvää odottavan mielen valtaamana. Tätä joulua meillä perheessä sävyttää ihan oikeasti joululapsen odotus. Jarkko odottaa Englannin Malvernissa Annika-vaimonsa kanssa esikoisen syntymää. Lapsen odotettu syntymähetki pitäisi oleman joulun aaton aattona. Saas nähdä milloin ilosanoma kiirii.....meille lapsi syntynyt on!

Siunattua ja rauhallista Vapahtajamme syntymäjuhlaa teille kaikille!

lauantai 8. joulukuuta 2012

Kipuilua

Joulukuu on alkanut taudin osalta lisääntyvien kipujen kanssa askaroimisella.

Kävin maanantaina KD:n ryhmätapaamisessa ennen valtuuston ensi vuoden budettikokousta. Vaikka matkaa kaupungilla ei kertynyt käveltäväksi täyttä kilometriä, niin kotiin päästyäni jalka josta uusin löydös on löydetty kipeytyi pahasti. Sen illan ajan jouduin olemaan vaakatasossa ja niinpä alkoi jo pelko hiipimään kuinka tässä liikkumiseni käy kun lonkkaan annettavaan sädehoitoon on vielä useampi viikko aikaa. Mutta onneksi kipu hellitti ja selvisin jo seuraavana aamuna Iisaa ja Okkoa vastaan Heinolaan johon vanhempansa heidät Espoosta saattelivat. Heinolan ABC huolto-asemasta on tullut meille sellainen kyydin vaihtopaikka. Se on sopivasti puolimatkasa ja siinä lapset saavat hetken peuhata leikkipaikoilla ennen kuin matka jatkuu.

Eilen kipu sitten yllätti jälleen, mutta tällä kertaa toisessa jalassa, jossa ei pitäisi kuvausten mukaan vielä olla edes mitään ylimääräistä, mutta taasen muutaman sadan metrin kävelyn jälkeen kipu oli aiempia pahempi. Ihan meni aikuisella miehellä itkuksi ja ääneen voivottamiseksi sen verran kovaa porasi lonkaa ja mietin jo kuinka paljon tallaista ihminen kestää. Tuntuisi olevan nyt niin, että luustoon edenneenä tämä syöpä ei anna juurikaan ylimääräistä liikkua etteikö kipu astu kuvioihin. Tälläkin kertaa se kyllä hellitti kohta sen jälkeen kun olin kipunapit saanut sisääni ja hetken aikaa levännyt sängyllä. Vähän araksi tämä on nyt olon tehnyt liikkumiseen nähden.

Huomenna pitäisi kuitenkin taas lähetä kokoustamaan ja tällä kertaa Ylistaroon asti. Ei voi kuin toivoa sydämen pohjasta, että jalat kestävät moisen matkan ja kokouksessa seisomisen. Mahdottomuushan sitä on ihan neljän seinän sisäänkään jumittua ja ainakin vielä tähän asti lääkitys on riittänyt noihin äkillisiinkin kiputiloihin.

Hyvää lähestyvää joulunaikaa kaikille!

keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Mikä mielessä seisahtuu?

Vuoden 2009 alkukesästä kirjoitin tämän blogin printtiversion alkulehdille ajatuksen kuinka tahtoni on ollut mennä vauhdilla eteenpäin yli esteiden ja vaarojen. Tarpeen tullen vaihteistosta on lykätty maastovaihde silmään ja matka on jatkunut vaikka pystyseinään.

Tulipa kyseinen teksti yöllä mieleeni. Ei löytynyt vaihdetta - ei enää. Ihmisen mielenmaailma on toden totta sellaisia tunnekerrostumia ja eroiteltavissa olevia kokemuksia sisältävä kokonaisuus, jonka tulkintaan ei riitä yhden ihmisen ikä. Eilen saamani diagnoosin jälkeen joku sisäisen maailmani tasoista vaikutti pysähtyneen. Se joku minusta luovutti. Käsi kun hapuili sitä vaihdevivustoa valikossa ei enää ollut sellaista lovea millä voisi etenemistä hitaammalle säätää. Stoppi vain tuli.

Samalla mielen ylle verhotuu rauhan harso, joka ei liikettä kaipaa. Elämä soljuu minun vauhdista riippumatta omaa tahtiaan. Vain joku osa sisälläni pysähtyi, ehkä lopullisesti, mutta jäljelle jäänyt mieli antaa soljuvalle elämänvoimalle luvan viedä mennessään. Reservissä lienee vielä monta hienoa tunteen osasta, tasoa, joka vuorollaan luovuttaa ennen kuin lopullinen luopumisen hetki on käsillä. Kuka sen tietää, montako siivua itsekunkin sisäisestä elämästä löytyy. Tätäkö on se paljon puhuttu riisuminen? Se ei taida sittenkään olla itse tauti kiputiloineen ja näkyvine vaivoineen joka ihmistä riisuu ja fyysistä matkantekoa hidastaa, ehkä se on sittenkin sielun voimavaroihin kätkettyä jaksamista ja niistä luovuttautumista. Luulin jo jotakin ymmärtäväni, mutta en sittenkään, tai ehkä jotain, mutta  huominen, tai ehkä seuraava diagnoosi joka mielen seisauttaa opettanee sellaista jota tänään ei vielä tiedä olevan olemassakaan.

tiistai 27. marraskuuta 2012

Vielä pahempaa pelkäsin

Aamulla oli läärillä kontrollikäynti.
Menin tällä kertaa kuulemaan todella tuomiota, sillä tuntemukset ovat olleet aikalailla pelottavia. Syöpä oli edennyt. Jotkut aiemmat löydökset olivat hieman laajentuneet, lisäksi oikean lonkan yläpuolella suoliluun siivekkeeseen on tullut kookas n.6cm läpimittainen uusi destruoiva (tuhoava) metastaasi. Juuri siinä kohden olen tuntenutkin viime viikkoina jotain ylimääräistä, vaikka varsinaista kipua siinä ei ole ollut, muuta kuin kävellessä on alkanut aristamaan.
Veriarvot ovat syövän levinneisyyteen nähden edelleen hyvät, mutta aiemminhan lääkäri ihmettelikin, kun esimerkiksi PSA.ni ei reagoi ollenkaan normaalilla tavalla, vaikka tauti etenee. Nytkin se oli vain 20. Nyt aloitettiin välittömästi kuukausittainen Xgeva-rokote, jolla pyritään hidastamaan luustoon levinneen syövän aiheuttamaa luun tuhoutumista. Metastaasia aletaan sädettämään heti kun siihen aika järjestyy. Se olisi sitten kolmas sädehoitokuuri vuoden sisään.

Kyllähän tämä vähän olon vetäiseen tympeäksi kun jatkuviin hoitoihin ja lisääntyviin lääkityksiin alkaa väsymään taudin painaessa yhä kiivaammin päälle.

Eilen oli joidenkin kaupungin valtuutettujen kanssa tutustumassa Jyväskylän Katulähetyksen toimintaan. Hienon esityksen toiminnanjohtaja Erkki Arvaja pitikin esikuntineen. Minulle toki toiminta on jossain määrin tuttua, olihnan joitakin vuosia sitten hetken kyseisen yhdistyksen hallituksessakin, mutta siitä huolimatta ei voi kuin nostaa hattua siitä arvokkaasta työstä jota katulähetyslaiset sitoutuneesti tekevät pääosin syrjäytyneiden keskuudessa.

Torstaina onkin puolueen ryhmäkokous, jossa lautakunta, ym ryhmä vastuut ovat päätöksen alla. Oman  terveyteni vuoksi taidan pysytellä aikalailla valtuustovastuissa. Katsotaan nyt.

Sunnuntaina on tarkoitus vierailla Äänkosken helluntaiseurakunnassa. Odotan ja valmistelen tuota hetkeä taasen huolella ja innolla.

Edellisen blogikirjoitukseni yhteyteen jotkut ovat kommentoinneet ja ojennelleet minua kertomistani sairaidenparantumistapauksista. Saanen huomauttaa, että en minä sen paremmin kuin kyseiset parantuneetkaan ole asettuneet kardiologin tai muiden lääkäreiden asemaan. Minä kerroin sen mitä he itse ovat kertoneet minulle ja läsnäolevalle yleisölle. He ovat olleet säännöllisessä hoitosuhteessa paikallisten lääkäreiden kanssa ja miksi en voisi uskoa heidän henkilökohtaisia kokemuksiaan pitkittyneestä sairaudesta kaikkine kiputiloineen, sekä siitä parantumisihmeestä, jonka ovat osakseen saaneet kokea. Millä aikataululla käyvät lääkäreiden vastaanotolla ei ole minun murheeni vähimmässäkään määrin. Toivon vain, ettei heidän tarvitse enää saman vaivan takia koskaan avata terveyskeskuksen tahi muun hoitolaitoksen ovea. Ihmettelen vain syvästi sitä, kuinka joidenkin on niin tavattoman vaikea yhtyä toisten aitoon iloon Jumalan teoista. Kokemukseni on, että epäiljoiden mielipidettä ei muuta yksi, eikä kaksikaan lääkärintodistusta, he ovat oman kyynisyytensä vankeja, niin kuin Jeesuksen ajan omahyväiset kirjanoppineet, jotka eivät löytäneet muuta moitetta Jeesusta kohtaan kuin sen, että parannettu, mutta väärin parannettu Jeesuksen työskennellessä mm. sapattina.

Muuten

torstai 22. marraskuuta 2012

Mahtava kokous!

Kainuun reissu heitetty, kotona.

Olen istunut elämäni aikana tuhansissa hengellisissä kokouksissa ja pitänyt itsekin melkoisen määrän puheita. Eilisen illan Uusi elämä voittaa -tilaisuus Sotkamossa ylitti kyllä kaikki odotukseni ja sijoittuu omassa kokouskokemuksissa korkealle top-listallani.

Ilmapiirin avasi kaksi henkilökohtaista todistusta Jumalan parantavasta voimasta aiemman vierailumme ajalta syyskuussa.
Tunnen toisen todistajan henkilökohtaisesti. Hänellä on ollut vuosia todella vaikea niska-hartiasärky joka johtui nikamien kulumisesta, sekä selkäydinkanavaan kohdistuvasta pullistumasta. Vuosia jatkunut vaiva vaikutti jo merkittävästi hänen työkykyynsä. Yöt menivät niskatyynyn kanssa istuen unta hakiessa. Tuossa syyskuun tilaisuudessa olimme rukoilleet hänen puolestaan rukousjonossa ja sisar kertoi, että hän tarkkaili muutaman vuorokauden, että voiko tämä oikeasti olla totta. Nyt hän on voinut ajaa lääkityksen - jota joutui käyttämää hurjia määriä - alas ja voi nukkua yöt aivan normaalisti ilman mitään apukeinoja.

Toinen todistaja ei ollut minulle aiemmin tuttu, mutta hän kertoi myös kuinka rukousjonossa olin laskenut käteni hän yllensä ja hän sanoi, että samalla meni kuin taivaallinen sähkövirta koko olemuksen lävitse. Vuosia vainannut paha sydämen rytmihäiriö joka oli ollut tuolloin syyskuussa muutaman viikon todella vaikea ja lääketieteellisesti hoitokeinot alkoivat olla vähissä. Kahteen kuukauteen rytmihäiriöt eivät ole palanneet laisinkaan.

Kun näiden todistusten jälkeen sain puheenvuoron, niin tilaisuuden ilmapiiri oli valmiiksi kovin uskontäyteinen. Oli helppo saarnata. Rukouspalvelussa tuli kymmeniä ihmisiä esille ja Pyhän Hengen läsnäolo oli jotain ennen kokematonta. Hänen läsnäolonsa oli tunnistettavissa koko salissa ja varsinkaan rukouspalvelussa en ole aiemmin aistinut yhtä vahvaa Pyhän Hengen vaikutusta. On todella mielenkiintoista odotella mitä kaikkea tuo Jumalan voima saikaan eilen aikaan tuossa tilaisuuden loppuhetkessä.

On hienoa kuulla viestejä eripuolilta Suomea kuinka kokoussalit täyttyvät ja Jumala on ilmestynyt kohdaten ihmisiä pelastajana, Pyhällä Hengelle täyttäjänä ja parantajana. Olemme tulleet herätyksen aikaa, jota on vuosia odotettu ja rukoiltu.

keskiviikko 21. marraskuuta 2012

Sotkamossa!

Viimeinen viikko onkin vierähtänyt pääosin hengellisten kokousten merkeissä.

Keskiviikkona sain olla mukana kotiseurakuntani nuorten tukikohta-illassa. Jo monen vuoden ajan kirkkosali on täyttynyt useista sadoista nuorista aina keskiviikkoisin ja niin nytkin paikalla oli varmaan yli 300 nuorta.
Opetin Pyhän Hengen lahjoista ja rohkaisin nuoria etsimään ja omistamaan niitä omaan elämäänsä ja niinpä tilaisuuden päätteeksi saimme yhdessä muiden pastoreiden ja avustajien kanssa siunata lukuisia nuoria, jotka janosivat elämäänsä Pyhän Hengen voimaa ja Hänen lahjojaan. Monet saivat täyttyä ihan ensi kertaa elämässään Pyhällä Hengellä.

Lauantaina olin Tikkakoskella alueellisella evankelistojen koulutuspäivässä. Rohkaisin osaltani ihan samalla teemalla kuin seurakuntamme nuoriakin evankelistan kutsumuksen omaavia omistamaan Pyhän Hengen osallisuutta elämäänsä.  Oli kaikin puolin innoittava kokemus.

Sunnuntaina olimmekin kuuntelemassa seurakunnassa Palmin Jyrkiä, joka on vanhimmistomme ehdotus uudeksi seurakunnan johtajaksi. Valitettavasti Jyrki pääsee irtautumaan nykyisestä palveluspaikastaaan vasta ensi kesänä, joten seurakunnalle tulee usemman kuukauden viive ennen kuin hän asettusi ruoriin. Oli todella hieno tilaisuus ja Jyrkillä oli upea puhe rohkaisemisesta. Hän itse toteutti tuota rohkaisemista suurenmoisella tavalla omalla läsnäolollaan.Seurakunta oli lähtenyt tosi runsaslukuisesti liikkeelle tutustuakseen mahdolliseen uuteen paimeneensa.

Maanantaina sitten ajelimmekin tänne Sotkamoon, jossa oli eilen ensimmäinen Uusi elämä -voittaa tilaisuus. Väkeä oli tullut paikalle jopa naapuripitäjistä ja tietysti lomalaisia Vuokatista. Ihan oli hyvä kokous ja melko pitkään riitti taasen tarvetta rukouspalvelulle. Tänään on edessä vielä toinen kokous ja luvassa on joku todistuspuheenvuorokin siitä, kuinka Jumala on koskettanut kyseisiä ihmisiä. Mielenkiintoista.

Perjantaina onkin sitten vuorossa koko vartalon CT-kuva, joka kertoo jotain miten syöpä kaikkineen on pesiytynyt kroppaani. Viikon kuluttua saan lääkärin vastaanotolla kuulla tulokset.

lauantai 10. marraskuuta 2012

Marraskuun vuosipäivä

Vuosi on vierähtänyt elämäni vaikeimmista viikoista joita koin vuosi sitten kun munuaiseni tekivät kaksi-kolme kertaa stopin. Tai ilmeisesti toinen munuainen toimi kaiken aikaa, mutta virtsan tulo estyi vuorokausiksi syöpäkasvaimen tukkiessa tiehyeet munuaisesta eteenpäin. Usein nuo ajat palaavat mieleen melkoisina kauhun kokemuksina, joita ei enää koskaan haluaisi kokea, eikä niitä toivoisi kenenkään toisenkaan kohdalle.

Marraskuun alussa pääsin tuolloin pois sairaalasta ja kuntoni oli todella heikko. Sen jälkeen ei ole niin huonoa hetkeä ollut, vaikka melkoisia vaiheita vuoteen onkin mahtunut. Yksi suurimmista ihmeistä on, että kipulääkitykseni on tänään ihan sama miksi se asetettiin sairaalasta päästyäni. Välillähän sitä tuplattiin lapaluun aiheuttaman kivun vuoksi, mutta olen saanut pudotettua sen nyt takaisin lähtölukemiin.

Olen saanut ottaa hieman tuntumaa kunnallispolitiikkaan käydessäni puolueen ryhmäkokoontumisissa. Viime maanantaina olin mukana palaverissa ennen valtuuston kokousta, jossa oli käyty sitten pitkä vääntö ensi vuoden veroprosentista. Toisessa vaa´ssa kun oli kotihoidontuen kuntalisää, omaishoidontukea (omaishoidon piirissä olen itsekin) ym. sosiaalietuuksia jotka koskettavat aika monia heikommassa asemassa olevia. Olen ehtinyt jo nyt miettiä päätäni puhki, mikä on se järjestelmä ja käytänteet, jolla sosiaalinen tasa-arvo voitaisiin turvata paremmin kaupunkitaloutta enää lisää heikentämättä. Mutta ehkä sitä on miettinyt jokunen muukin ennen minua - siinä onnistumatta.

Tiistaina olimme Kälviällä Uusi elämä voittaa -tilaisuudessa. Tilaisuus tilaisuuden jälkeen tulee aina suitsutettua kuinka mahtavaa oli, mutta minkäpä sille voi, kun ihan oikeasti on todella mieltä valloittavaa päästä kokemaan elämän harmauden keskellä inkaikkisen Jumalan läsnäoloa, jonka varassa koko elämäni on. On ihan häkellyttävää huomata kuinka Jumala ilmaisee itsestään aina uutta vaikka olen ollut uskossa kohta viisikymmentä vuotta. Ehkä se ei olekaan hänen ilmaisemisestaan kiinni, vaan minun hengellisen ymmärtämykseni avautumisesta. Puhuin tilaisuudessa armolahjojen suuresta merkityksestä seurakuntaelämässä ja kuinka jokaisen tulisi anoa niitä ihan päivittäin, sekä myös uskaltaa käyttää niitä rohkeasti.

Kokoustaminen ei tunnustais loppuvan. Pari seurakuntaa on taasen tällä viikolla esittänyt kutsun tulla vierailulle. Se tarkoittanee sitä, että hengissä olisi yritettävä pysyä näillä näkymin ainakin ensi vuoden helmikuun lopulle.

Hyvää isänpäivää kaikille isille ja isiään juhliville.

perjantai 2. marraskuuta 2012

Valtuustoon!

Mennyt viikko tarjosi taas tapahtumia ihan mukavasti.
Sunnuntaille mahtuikin oikeastaan enemmän kuin yhdelle päivälle voi toivoa.
Minulla oli kokoukset Jyväskylän Vapaaseurakunnassa ja sunnuntain iltapäivän jumalanpalvelus oli todella erikoisen vaikuttava. Väkeäkin oli kirkkosalin täydeltä.

Olen halunut viimeaikoina aina vain uudelleen vakuuttaa kuulijakunnalle, että Jumala on voimallinen ilmestymään ihan samalla tavoin, kuin Hän ilmestyi ensimmäisen seurakunnan kohdalla Apostolien teoissa, minun henkilökohtaisesta sairaudentilastani huolimatta.

Niinpä nytkin rukouspalvelussa oli väkeä ihan jonoksi asti. Ainakin kolme ihmistä täyttyi Pyhällä Hengellä ensimmäistä kertaa puhuen uusilla kielillä. Ihan poikkeuksellinen tilanne minun saarnaaja-urani aikana oli se, kun keski-ikäinen pariskunta pyysi siunaamaa heitä ja he täyttyivät siinä yhdessä ja samassa hetkessä niin, että alkoivat kumpikin puhua yhtaikaa vieraalla kielellä. Heidän ilonsa tarttui kyllä minuunkin, Jumala järjestää yllätyksiä. Odotan suurellä jännityksellä ensi tiistain iltaa Kälviällä. Kesäkuussa vierailimme sielä ja seurakunta tuntuu rukoilevalta joukolta ja siksi on lupa odottaa, että Jumala ilmestyy voimallisesti.

Kohta kokouksen jälkeen pyörähdimme Kristillisdemokraattien vaalivalvojaisissa Sepänkeskuksessa. Olihan se hieno hetki kun olin saanut ennkkoääniäkin jo 130, niin osasin ounastella läpi menoa. Suurenmoinen kiitos teille kaikille 354 ihmiselle jotka uskalsitte sijoittaa sen ainoan äänenne minuun. Yritän pitää ainakin siitä lupauksestani kiinni, että toimin henkilökohtaisen vakaumukseni ja kristillisten arvojen mukaan niissäkin tilanteissa, joissa mahdollisesti joudun punnitsemaan arvoja.

Olinkin jo eilen kuuntelemassa Palokan uudessa koulukeskuksessa kaupungin ensivuoden budjettiesitystä. Kyllähän siinä tullaan käymään melkoista kädenvääntöä omaishoidontuen (sitä Anitakin minusta saa), kotihoidontuen kuntalisän ym. sosiaalietuuksien vähentämisen ja mahdollisen veroprosentin noston kanssa. Vaikka asiat tuntuisi kuinka kuivalta ja kaukaisilta tässä, niin se on kumma kun minä aina sytyn tallaisille väännöille. Se oli sitä seurakunta- ja muissa luottamusvastuissa aiemminkin. Jotain sellaista minun sisäiseen maailmaani on asennettu, että se innostuu kuivista luvuista ja suunnitelmista.

Olen vähentänyt päivittäistä kipulääkitystäni nyt samalle tasolle kuin se oli ennen kuin tuo käden kipu äityi pahaksi ja teimme sen taannoisen Tanskan matkan. Silloin lääkeannokseni tuplattiin. Mutta tämä vahvojen lääkkeiden alasajo on elimistölle todellista helvettiä, vaikka sitä tekee kuinka varovasti. Viikon verran minullakin on tässä mennyt ja nyt olen ensimmäisen vuorokauden saanut kärvisteltyä alkuperäisessä määrässä. Olen tavattoman kiitollinen, että syöpä ei ole synnyttänyt elimistössäni suurempia kipuja, sillä sain tämän lääkereseptin ensi kerran tasan vuosi sitten. Tämä on todella ihme. Toki nyt muutaman päivän ajan olen tuntenut alaselässä, lähellä tervettä munuaista aivan selvästi jotain ylimääräistä. Mitään ylimääräistä ei ole nähtävissä, eikä käsin tunnettavissa, mutta eri asennoissa huomaan kuinka sielä on jotain tarpeetonta. Tämä on tallaista, mitä sitten seuraavat kuvat paljastavatkaan muutaman viikon päästä.

Se meillä vuosia tämän laatuisen sairauden kanssa taistelevilla tunnistais olevan yhtäläistä, että uudet ylimääräisetkin tuntemukset antavat nukkua yöt rauhassa ja nauttia jokaisesta kahvihetkestä, kuin se olis elämän ensimmäinen. Asenne ilmeisesti syntyy vuosien myötä, itsestään sitä ei pysty ponnistamaan, vaan samanlainen vauhko kait sitä on sisältä kuin minäkin olin helmikuussa 2009. Mutta aika taudin kanssa yhteen pyöritettynä venyttää hermoherkimmänkin mieltä.

Muutaman tunnin sillä näyttäisi muuten ylittyvän 300.000 kävijän raja tässä minun blogissani. Kiitos kaikille tutuille ja tuntemattomille. Aika mahtava sivujen selaajien määrä tallaiselle henkilökohtaiselle päiväkirjalle runsaan 3 ja puolen vuoden aikana. 

tiistai 23. lokakuuta 2012

Vaaliviikko!

Elimäen Uusi elämä voittaa -tilaisuus oli todella mahtava kokemus. Seurakunnan tilat olivat aivan täynnä, jopa taidettiin sivusaliin nostella lisäistuimia.

Kun viime keväällä vierailin samaisessa seurakunnassa, niin silloin podin jalkaani josta sitten löydettiinkin myöhemmin laskimotukos. Vaiva haittasi silloin hieman esiintymistä, mutta nyt sain keskittyä ihan täysillä ja nauttiihan sitä saarnaamisesta kun saa täydellä innolla ladata. Joitakin ihmisiä tuli uskoon ja muutamat täyttyivät myöskin Pyhällä Hengellä. Se jos mikä siunaa oloa.

Tämä onkin sitten kuntavaalien viimeinen viikko ja muutaman tunnin sisällä päättyykin ennakkoäänestys. Pientä kutinaahan tämä on pitänyt päällä kun on saanut viestejä vähän sieltä ja täältä, että ovat käyneet äänensä antamassa. Valitettavasti en ole kovin paljon selvinnyt henkilökohtaista vaalityötä tekemään tuolla kadunpinnassa. Voinnin vuoksi kun ei viitsi mennä kovin moneksi tunniksi syysilmaan seisoskelemaan, kun vilustuminen on melkoinen surma meikäläisen vajaasti toimiville munuaisille. Joten olen luottamassa siihen, että kymmenen vuoden rupeama Jyvässedun kristillisten seurakuntien yhteyksissä on luonut sellaisen verkoston, jonka kautta saan valtaosan äänistä. Riittääkö se valituksi tulemiseen selviääpi sitten sunnuntai-iltana.

Olen tulevan vaaliviikonlopun paikallisen Vapaaseurakunnan vieraana, joten keskityn loppuviikon edessä olevaan pariin kokoukseen.

keskiviikko 17. lokakuuta 2012

Vuorossa Elimäki

Kymmenen päivän sädehoito oikeaan olkapäähäni päättyi eilen. Hyvin paikat taisivat jälleen kestää. Iho hieman on aristava ja punoittava yläselästä, mutta ei kuitenkaan rikki. Limakalvot ovat kyllä kuivahtaneet ja tuttu "yökkiminen" on taas tullut vastaan jos hieman pidempään menee esim. juomatta. Ylävatsaa poltti eilen illalla tosi kovasti. Nämä kaikki liittynee kylläkin sädehoidon oireisiin.

Lääkäri esitteli eilen koneeltaan kuvaa, jossa sädetystä saanut lapaluu näkyi. Oli taas hiljainen hetki hänen kertoessa samalla kuinka syöpä on voinut edetä luustoon muuannekin. Menen kuukauden päästä tältä osin taasen tarkempiin kuvauksiin, mutta hieman nähty ja kuultu taasen pääsi vaikuttamaan yleiseen mielialaan.

Lähdemme tänään Elimäelle kokoukseen. Kouvolan kaupungin alueen helluntaiseurakunnat (taitaa olla yhteensä kuusi) ovat järjestäneet yhdessä Taivas kutsuu -nimisen  evankeliointitapahtuman, joka alkoi jo viime sunnuntaina. Vierailin viime talvena seurakunnassa ja tuo oli yksi parhaita kokouksiani. Oman vaikutuksensa antoi jo silloin täynnä ollut rukoushuone. Ihan on mielenkiintoista nähdä kuinka mahdumme tänään kaikki sisälle koska tapahtumaa on sentään mainostettu aika mittavasti. Olemme rukoilleet osaltamme myös viikkoja, että Jumala laskisi todella läsnäolonsa keskellemme niin, että monia saisi tulla uskoon ja sairaat ja kärsimyksissä olevat ihmiset saisivat konkreettisen avun elämäänsä. Muistakaapa iltaa ja minua, että terveyteni kestää taasen muutaman tunnin "rykäisyn".

Eikö ollutkin vaihtunut komia kuva bogini etusivulle?? Minni Heinilä kirjoitti uutisjutun eiliseen Keskisuomalaiseen siitä kuinka minä syöpäsairaana olen lähtenyt kuntavaaleihin mukaan. Hän otti juttuun myös syksyisiä kuvia tuossa viereisessä Kirkkopuistikossa ja niinpä hyödynsin samoja kuvia.

Syksyisen viikon jatkoa taasen kaikille!

perjantai 5. lokakuuta 2012

Syksyssä hissukseen

Tällä hetkellä tämä päiväkirja etenee verkkaisessa viikkorytmissä. Ei niin merkittävää kuulu päivittäiseen tapahtumakenttään ja sen mukaan tulee sitten tätäkin päivitettyä.

Toki uusin sädehoito alkoi keskiviikkona. Joten tänään kävin kolmannen kerran sitä saamassa. Siis nyt on vuorossa oikea olkapää johon syöpä on päässyt metastasoitumaan. Tällä erää tuo hoitotoimenpide, tai varsinaisesti asento jossa pidän normaalisti käsiäni rinnanpäällä selälläni maatessa alkaa jo muutaman minuutin jälkeen aiheuttamaan kipua kyseisessä olkavarressa. Kun sädetys kohdistuksineen kestää kuitenkin kymmenisen minuuttia, niin loppuvaiheessa käsi alkaa olla rannetta myöden melko kolkossa pakotuksessa. Onneksi tässä on vuosien aikana joutunut erilaissa kuvauksissa ja koneissa ollen harjoituttamaan "mielensä tyhjentämistä" ja kun kaiken psyykkaamisen laittaa peliin, niin kyllähän aikuinen mies aika paljon ja pitkäänkin kipua sietää.

Muutoin viikko on edennyt hissukseen. Henkisesti olen päässyt taas hiljentymään seuraavaan Uusi Elämä voittaa tilaisuuteen, joka on ensi torstaina Laukaan Helluntaiseurakunnassa. Loppukuulle onkin sitten vielä Elimäki ja täällä paikallinen Vapaakirkko vuorossa, joten kiva on ollut hieman vetää henkeäkin.

Uusi hormonilääkitys joka aloitettiin muutama viikko sitten on ilmeisesti ihan hyvä, sillä jostain syystä päivittäiseen arkeen on ihan selvästi alkanut taas palautumaan entisenlaista virtaa. Muutaman kerran vuorokaudessa käy lävitse ihan käsittämättömän voimakkaan hikipuuskan. Vaikka yli kolme vuotta sitten aloitettu pistoshormonihoito antoi myös hikipuuskia, niin ne oli vielä pieniä aaltoja tähän verraten. Yöllä herätessä saa miettiä olenko suihkussa vai uima-altaassa, kun kaikki vaateet lakanoita myöden ovat märkiä. Mutta jospa se antaisi viitteitä myös lääkkeen hoitavasta tehosta.

perjantai 28. syyskuuta 2012

Huolenpidossa

Eilen oli taasen lääkärin kuuleminen.
Veriarvot ovat pysytelleet aika tarkkaan entisellään, mutta lapaluun seudulla oleva metastoitunut kasvain on tuottanut melkolailla kipuja varsinkiin öisin. Se ilmeisesti kasvaa kasvamistaan. Ensi viikolla siihen pitäisi aloittaa sädehoito. Hoito on jo kolmas eripuolelle kehoani. Ensimmäiset 38 kertaa sain itse eturauhaseen kesällä 09. Nyt keväällä sain kymmenen kerran annoksen sädetystä vasemman soliskuopan imusolmukkeisiin. Suunnitelmissa on myös koko vatsanseudulle annettavasta sädetyksestä jossa tauti on levinnyt ainakin vatsakalvolle. Se olisi jo sitten neljäs sädehoito.

Lääkäri pohdiskeli ääneen todeten, että sairastamani syöpä poikkeaa aikalailla tyypillisestä eturauhassyövästä. PSA-arvo ei käyttäydy minulla normaalisti nousten syövän levinneisyyden mukaan. Hänen ääneen lausuma arvio oli, että PSA-lukema saattaisi tapauksessani olla jopa useissa tuhansissa, kun se on nyt pysytellyt vain 20 pinnassa, vaikka syöpää esiintyy eripuolilla kehoa. Olin enemmän kuin totista poikaa tätä kuunnellessani. Hiljaisena ja nöyränä se on pitänyt mielen edelleenkin.

Olen niin monta monituista kertaa jo ehtinyt todeta, kuinka ahdistavassa tilanteissa käsittämätön levollisuus saa vallan. Niinpä nytkin rukoillen olen saanut tunnistaa, kuinka täydellinen turva ja Jumalan huolenpito tyynnyttää vapisevan mielen. Minua aivan kuin päivitetään aika ajoin käsittämään, että jokikinen askel on armoa voiden olla se viimeinen askel. 

Kaikesta huolimatta lääkärikin rohkaisi jatkamaan vaalitaistoa, joten jatketaanpa sitä aina näin kokousten lomassa. Olen avannut myös facebook sivut itselleni. Sielä tuon hieman enemmän esille tätä vaali-asiaa. Mutta laittakaapa kuitenkin kaikki jyväskyläläiset numero 400 mieleen. Sitä tarvitaan 28.10.

maanantai 17. syyskuuta 2012

Rohkaisevia viestejä Sotkamosta

Eilisen päivän aikana tuone Uusi elämä facebookin tuli viime viikkoisen Sotkamon vierailun jälkeen positiivinen kiitosaihe kuinka Jumala oli kosketellet muutamia ihmisiä parantaen heitä. Te jotka olette kirjautuneet facebookin pääsette ne kyseileltä sivulta itse lueskelemaan.

Tapaukset ovat yksittäisiä, mutta minulle henkilökohtaisesti tavattoman rohkaisevia, kun yhdestä tilaisuudesta useampi ihminen saa kokea myös fyysistä apua. Tallainen palaute antaa rohkeutta jatkaa samassa uskossa ja luottamuksessa eteenpäin.

Tarkoitukseni onkin huomenna saarnata täällä kotiseurakunnassa siitä ilosta, jota Jumalan kohtaaminen saa aikaan. Viimeisten vuorokausien aikana ei toki tuota iloa omasta kropasta paljoa ole voinut puristaa. Lapaluun pehmytkudoksesta tunnistettu metastaasi on ylläpitänyt ihan sietämätöntä kipua. Viime yö meni vähille unille ja aamulla sitten varailinkin päivystyksestä taasen ajan saadakseni uuden kortisoonipistoksen kivun livittämiseksi. Iltapäivällä sen sitten kävin TK.sta hakemassa. Menee tietty vielä muutama vuorokausi, ennen kuin se alkaa vaikuttamaan. Mutta tätähän tämä sairaana oleminen on.

Kaikki jyvässeutulaiset, tulkaahan huomenna yhteiseen iltaan kokemaan Jumalan itsensä läsnäoloa!

lauantai 15. syyskuuta 2012

Laiskottaa

Viime tekstistä onkin taasen mennyt hetki.
En ole ainoastaan nyt ollut laiska kirjoittelemaan, vaan muutoinkin yhteydenpito ystäviin on ollut viime aikoina vähän hitaanlaista. Selitystä moiseen "elämän tökkimiseen" ei löydy, eikä lie tarpeenkaan.

Elämä kun on kuitenkin jatkunut kuta kuinkin entisellään. Toki tuo käden kipu on ollut aika ajoin ihan hermoja raastavaa, mutta siinäkin menee yksi yö tai päivä välissä, ettei se juurikaan anna merkkiä itsestään, mutta sitten vastaavasti toisena päivänä ei tiedä missä asennossa sitä yrittäisi kannatella.

Olimme viime viikon lopusta tämän viikon torstaihin asti Kainuussa. Sotkamon seurakunnalla, jonka työyhteydessä olin kahdeksan-yhdeksänkymmen lukujen taitteessa, oli viisikymmenvuotisjuhlat. Olimme kutsuttuna juhlimassa seurakunnan kanssa viime sunnuntaina ja sitten jatkoimme siitä tiistai-iltana Uusi elämä voittaa kokouksella. Väki liikkui tosi hyvin. Samalla tapailimme parinkymmenen vuoden takaisia tuttaviamme. Olimme keskiviikkon sitten mukana Kajaanin Pyhän Hengen illassa. Hyvä oli myös ilta sielä.

Yleiskuntoni ei kuitenkaan ilmeisesti oikein kestä kovaa matkustelua ja saarnaamista, kun matkan päälle nousi taas ihan kunnon kuume, mutta se taisi jäädä tällä kertaa yhteen vuorokauteen.

Äsken piipahdin hetkeksi keskustan kompassi-alueella Kristillisdemokraattien vaaliteltalla. Kunnallisvaalikojut ovat tänään ensimmäistä kertaa tällä erää pystyssä. Lokakuun lopulle eri puolueet tulevat sitten kisailemaan kävelykadullakin esittelypöytineen. Oikeastaan oli ihan kiva ensi kertaa päästä katselamaan asiaa kojun sisäpuoleltakin. Kuinka monta monituista kertaa onkaa tullut aiemmin viuhdottua kiireellä ohitse.

Pimenevää, mutta kaikin puolin hyvää syksyn jatkoa kaikille!

keskiviikko 29. elokuuta 2012

Uusi lääkitys alkaa

Viime päivät olen mennyt vähän alavireisesti. En ole oikein löytänyt asiantilaan selitystä. Ehkä kortisooni lääkityksen päättyminen on ainakin osasyyllinen vireystilan laskuun. Mutta ei kaikki ehkä johdu siitäkään.

Eilen oli Uusi elämä voittaa kokous taasen täällä kotiseurakunnassa. Ihan yhtälailla hyvä kuin aiemminkin. Väkeäkin näin syksyn alkuun oli taas mukavasti koolla. Itseltäni oli vaan puhti hieman pihalla.

Aamulla sain hälytyksen labraan kun tulehdusarvot olivat olleet edellisessä kokeessa hieman koholla. Onneksi olivat kuitenkin palautuneet ihan normaaliksi. Labran päälle olikin sitten lääkärin tapaaminen. Itse taudin suhteen mieli meni vähän matalaksi. Ct-kuva ei paljastanut mitään uutta ihmeellistä. Ilmeisesti hieman lisäkasvua imusolmukkeissakin on, mutta potemani käsikipu olisikin etäpesäkkeen aiheuttamaa. Lapaluun pehmytkudoksessa olisi jonkinlainen löydös nähtävissä. Edessä olisi sädetys siltä osin. Ei oikein kuulostanut hyvältä.

Syyskuun alussa myyntiin tulevaa hormonihoitoa käydään nyt aloittelemaan. Annos olisi neljä nappia vuorokaudessa. Ei pitäisi kuulema olla juurikaan sivuvaikutuksia ja hoitava teho olisi kuulema hyvä. Kävin jo lääkkeet tilailemassa.

Tallaisia väliaikatietoja tällä kertaa..

perjantai 24. elokuuta 2012

Porista palautellen

Reilu viikko on vierähtänyt Parasta Poriin tapahtumasta. Tapahtuma tuntuukin vaativan keskivertoa pidemmän palautumisen. Tilaisuudet (ke ja to) joissa olimme mukana antoivat todella huiman kokemuksen. Toki jälkimainingit kertovat, että meno sen kuin vain parani loppua kohden. Mutta heti ensimmäistenkin iltojen yleisömäärä ja yleisön mukana eläytyminen oli ihan poikkeuksellista. Kuulin arvion, että torstaina olisi paikalla ollut jopa kuusisataa ihmistä. Oli mahtavaa saada palvellla porilaisia. Seurakunnan omat rukouspalvelijat osallistuivat myös aktiivisesti esirukouspalveluun.

Tapahtumasta itsestään palautuminenkin otti aikansa, kunnes "sielu laskeutui" perässä tänne Jyväskylään, mutta valitettavasti kivuliaampaa oli "haavojen nuoleminen" kun rysäytin itseäni hotellin portaikossa heti keskiviikkona saavuttuamme paikalle. Vahinko tuli taasen kerran - niin kuin yleensä aina - mitättömästä ja ennalta arvaamattomasta tilanteesta. Kannoin läppärilaukkua toisella olkapäällä ja toisella pukupussia ja vielä vedin matkalaukkua perässäni. Eiköhän kesäsandaalin kärki osunnut kevyesti ylösnousevien portaiden reunaan ja samalla kaikki 188cm. makaa pitkin pituuttaan reput selässään hotellin käytävällä.

Ehdin tuntea, että nyt tekee jo aiemmin vihoitelleeseen olkaani tosi kipeää. Sivullisen hotellivieraan avustamana pääsin ylös ja huoneeseeni, mutta ensi tuntuma oli, että nyt on kokoukset pidetty. Panadolia ja syöpäkipulääkettä syöden selvisin kuitenkin illan tilaisuuteen. Seuraava päiväkin meni vielä kohtalaisesti, mutta sen jälkeen kipu äityi aikalailla sietämättömäksi. Perjantaina ajelimme heti aamusta kotiin. Pitkitin vielä päivystyspolille menoa lauantaiaamuun, mutta sitten oli jo pakko hakea apua. Sain kortisonipiikin lievittämään kipua. Olkapää kuvattiin, mutta onneksi ei ollut luumurtumia. Kävin vielä tiistaina jo aiemmin varaamallani ajalla näyttämässä kättä omalle lääkärille, joka ohjasi sitten fysioterapeutille. Eilen sainkin häneltä sitten jumppaohjeita. Niitä olen nyt sittten totutellut hieman aristavalla kädellä tekemään, mutta jumppa vaikuttaisi ihan hyvältä ratkaisulta, ainakin näin ensi tuntumalta.

Kävin viikolla laboratoriokokeissa ja CT-kuvauksissa, joidenka tulokset saan kuulla ensi viikon keskiviikkona. Tuolloin tiedän taasen missä kohden syövän suhteen edetään, joudutaanko turvautumaan uuteen lääkitykseen, vai onko tauti jatkanut oloaan stabiilissa tilassa. Viime viikolla tuli muuten vuosi täyteen viimeisistä sytostaattihoidoista.

Huomenna olisi tarkoitus mennä Laukaan Perunkaan ensimmäiseen alueen yhteiseen kristillisdemokraattien kuntavaaliehdokkaiden tapaamiseen. Saas nähdä mitä se polku tuokaan tullessaan.

tiistai 14. elokuuta 2012

Parasta Poriin!

Syksyn tapahtumavierailut käynnistyvät huomispäivänä Porista.
En ole koskaan aiemmin vieraillutkaan Porin Helluntaiseurakunnassa kutsuttuna puhujavieraana, mutta oli hienoa saada kesällä pyyntö heidän vuosittaiseen Parasta Poriin tapahtumaan. Minun vastuuni liittyy huomis-iltaan. Olen vähän kuin "lämppärinä" amerikkalaiselle Crandallin pariskunnalle, jotka ovat tapahtuman pääpuhujia torstaista eteenpäin.

Tohtori, sydänspelialisti Chauncey Crandall tuli tunnetuksi kun hän vuonna 2007 rukoili erään potilaansa puolesta joka oli todettu jo kuolleeksi. Rukouksen jälkeen mies kuitenkin heräsi henkiin, joka luonnollisestikin synnytti suuren kohun Crandallin ympärillä. Häntä haastateltiin tuon tapahtuman jälkeen mm. monilla amerikkalaisilla TV-kanavilla. Nyt he vierailevat toista kertaa Suomessa. Pari vuotta sitten he olivat muutamassa tilaisuudessa myös täällä Jyväskylässä. Oli ilo kuunnella kuinka hän kertoo nykyisin rukoilevansa lähes jokaisen potilaansa puolesta ja Jumala on myös toiminut ihmeellisellä tavalla.

Tarkoituksemme on jäädä vielä ainakin ensimmäiseen heidän kokoukseensa ja tavata heitä muutaman vuoden jälkeen.

Tervetuloa joukolla mukaan Poriin ja hienoa olisi taas tavata joku tätäkin palstaa lukeva ystävä. Tulkaapa moikkaamaan.

perjantai 10. elokuuta 2012

Kun tieto sairaudesta yllättää

Minulla on ollut jo pidemmän aikaa vahvasti mielessäni kirjoittaa yksi blogiteksti sellaisille ystäville jotka ovat juuri itse saaneet tiedon sairastumisestaan, tai heidän lähipiirissään joku on juuri sairaustunut vakavasti. Me emme saisi unohtaa, että joka päivä tämä kohtalo puree kipeästi kymmeniä, jopa satoja ihmisiä. Jospa voisin  kokemuksiani purkamalla edes hivenen helpottaa jonkun ystäväni tuskaa tuossa elämän kriittisessä vaiheessa.

Mutta ihan ensiksi eilen saamistani veriarvojen tuloksista. Lääkärillä oli ihan positiivista kerrottavaa. PSA oli tullut pari pykälää taasen ihan itsekseen alas, ollen nyt 17. Tämä tarkoitti sitä, että uutta hormonihoitoa ei ollut vieläkään tarpeellista aloittaa. Muutkin perusarvot olivat tosi hyvät, joten kiitollinen mieli säilyi. Ihmeessä taidetaan elää. Loppukuusta minulla on vielä uudet kokeet ja tietokonekuvauskin, jolloin nähdään sairauden fyysinen eteneminen. Tervehän minä en suinkaan ole, sillä nolla arvossahan tuon PSA.n tulisi olla. Nyt se on seitsemäntoistakertainen siihen nähden mitä saisi olla.

Mutta nyt asiaani. En toki tiedä, kuinka tätä oikein avaisin, mutta olen viime aikoina usein muistellut sitä aamua kun sain puhelinsoiton urologiltani, joka totesi, että: " Se on syöpä!" Tuo tieto saavuttaa monta kymmentä ihmistä päivittäin. Elämältä putoaa pohja pois. Eilen olin vielä terve, mutta tänään kuoleva sairas. Kaikki muuttuu likimain silmänräpäyksessä. Jokainen meistä käyttäytyy ja ottaa tiedon erilailla vastaan, koska jokainen käyttäydymme muutoinkin omalla tavallamme ja olemme myöskin sisäisiltä ominaisuuksiltamme erilaisia.

Yksi tärkeimmistä huomioistani olikin juuri siinä, että minun sairauteni käsikirjoitusta ei ollut vielä kirjoitettu. Kukaan toinen ei ollut elänyt, eikä elä minun sairauttani. Tulet kohtaamaan melko paljon niitä, jotka yrittävät lohduttaa sinua kohtalon esimerkeillä. Hyvä niin, mutta minuun teki ainakin kipeää, kun jouduin sisälläni ristiriitaan kuulemani lohdutuskertomuksen ja oman vielä elämättömän sairauteni kanssa, se kun ei koskaan tuntunut istuvat kenenkään toisen kanssa identtisesti yhteen. Kukaan ei voinut sanoa minulle sitä kipeästi kaipaamaani asiaa: selviänkö, vai kuolenko minä? Esimerkkien ihmiset olivat selvinneet kukin tavallaan, mutta esimerkin lohdutus loppui tuon kysymysmöykyn edessä. Niin, kuinka minun kävisi, enhän minä olen hän?

Vaikein käisteltävä asia koko aikana on ollut sairauden tuoma raskas ahdistus, joka ei katoa kokonaan pois, vaikka itse sairauden tilassa tapahtuisikin välillä helpottumista. Tietoisuus kuolemanvakavasta taudista on pinttynyt selittämättömällä tavalla johonkin aivolohkojen sopukoihin. Ihan ratkaisevan oleellista on se, saanko minä tuosta ahdistuksesta "syliotteen" vai ottaako se minusta ylivallan. Tämän ahdistuksen käsittelemiseen ei ole olemassa helppoa ja yksinkertaista neuvoa. Itse olen kokenut, että minun on tosiaankin vain hyväksyttävä sen läsnäolo, vaikka se tuntuikin alussa ihan sietämättömältä, kun kohtalo oli tuntematon ja mistään en saanut ratkaisevaa vastausta kuinka minun tulisi käymään. Muistan kuinka ilta ja yö saattoikaan olla raastavan tuskallinen, pimeyttä ja tyhjyyttä.

 Minua varoitettiin menemästä netin keskustelu- ja lääkäripalstoille, koska ne saattaisivat vain hämmentää lisää. Päätin kuitenkin käydä tutustumassa ja ihan oikeassa varoittelijat olivat. Sama esimerkkitapausten tulva tulee sielä vielä moninkertaisesti vastaan. Sairastuneen mieli kun on sellainen, että se tilanteen synnyttämän ahdingon ajamana saa aikaan sen kaikkein pahimman skenaarion. Minulle ne eivät antaneet minkäänlaista rohkaisua, päinvastoin.Älä anna erilaisten kohtaloiden pelästyttää.

Avoimuus on ollut minun juttuni. En osaa kuvitella kuinka muuten olisin käsitellyt sairastumistani. Muistan kuinka heti tiedon saatuani aloin käymään tuttavapiiriäni lävitse kenellä voisi olla juuri sama syöpä kuin minulla ja soitinkin muutaman tunnin sisällä tuntemalleni kollegalle, joka oli käynyt saman sairauden lävitse. Se oli yksi suurimpia helpotuksia ihan ensimmäisessä sokkivaiheessa. Puhuminen, puhuminen ja vieläkin puhuminen jonkun läheisen kanssa purkaa tunnekuormaa vaikka ei juuri sillä hetkellä siltä tuntuisikaan. Ahdistusta kun ei mikään ota kokonaan pois, mutta jakaminen mahdollistaa sen hallitsemisen. Itse hakeuduin myös aika pian syöpäyhdistyksen vertaistukiryhmään, joka oli varsinkin alkuvaiheessa todella hyvä.

Sen tulet huomaamaan, että ei kaikki ole pelkkää kurjuutta. Nimittäin samalla kun tieto tuli ja maailma kun pysähtyi, niin ympärillämme olevat, ennen huomaamattomat pikkuasiat tulevatkin liki. Oli merkillepantavaa kuinka esimerkiksi luonnon yksityiskohdat, väreineen, äänineen kaikkineen sai pysähtymään uudella tavalla. Kokemus tuli lienee siitä, kun elämän merkitys kaikkineen pyörhti päälaelleen. Se mikä aiemmin oli tärkeää mitätöityi. Nyt pienikin juttu päivän aikana saattoi piristää mieltä merkittävästi.

Olen pyrkinyt säilyttämään realismin alusta alkaen mahdollisemman hyvin. Vaikka uskovaisena olen kokoajan tiennyt Jumalan parantavan voiman mahdollisuuden, niin en ole halunut edes sen tietoisuuden ohjata minua pois todellisuudesta. Jumala kun on nimenomaan juuri todellisuuden Jumala. Ylioptimismin vaara piilee siinä kuin masentuneisuuskin. Emme saisi antaa tunteiden viedä meitä sairaudessamme harhaan, mutta positiivinen elämän asenne on melkeinpä koko jutun a ja o. Hoitava urologi totesi minulle heti alussa, että "niin kauan kuin voit elää niin, että sairaus pysyy korvien välin ulkopuolella olet voittaja". Siinä hän oli totisesti oikeassa. Eli ahdistus ja sairaus kaikkinensa kaataa meidän mielemme, mutta jos saamme voimaa nousta ja suorittaa päivittäisiä askareitamme ja suunnitella jopa tulevaisuuttamme, niin olemme voittajia. Olen oppinut tätä pikkuhiljaa vuosien aikana. Juuri tämän vuoksi rakentelenkin nykyisin elämääni joitakin minua itseäni kiinnostavia aktviteetteja, jotka ovat sopivasti odottamassa tuolla viikkojen tahi muutaman kuukauden päässä.

Jeesukseen uskovana en voi olla nostamatta esiin iankaikkisuus näkökulmaa. Sairaustiedon tullessa kuoleman läheisyyttä ei pääse pakoon. Siihen liittyy myös pelko tuntemattomuudesta kuoleman jälkeen. Itse uskon raamattuun ja siksi ymmärrän, että meillä on olemassa iankkisuus edessämme tämän elämän jälkeen ja meidän tulee ymmärtää valita täällä oikein. Kun uskomme sydämessämme Jeesukseen ja siihen, että Hän on kuollut minun puolestani ja ottanut syntini pois olen vapaa tuomiosta. Olen siirtynyt minua odottavan tuomion alta iankaikkiseen elämään. Olen silti pelännyt kuolemaa. Olen pelännyt, riittääkö Jeesuksen pelastustyö minulle? Tämän kysymyksen edessä ei auta pastorivuodet, ei helluntalaisuus tai luterilaisuus, ei mikään. Mutta tämä on ollut myös vapauttavaa. Meillä on täysi oikeus epäillä ja kysellä. Ollessani viime syksynä toistuvasti lähellä kuolemaa sain todeta, että Jumala tuli ja oli minua rauhansa kautta liki, vaikka olisin itse ollut kuinka epävarma omasta olemisestani. Hän tuli persoonana lähelle.

Niinpä olen itse käyttänyt valtavan paljon rukousta. Rukoilen itse ja puolestani on rukoiltu eripuolilla maailmaa. Vaikka et uskoisikaan Jumalaan, niin rohkaisen sinua lähettämään rukouspyyntöjä sellaisille ihmisille joiden tiedät rukoilevan, sekä myöskin eri seurakuntiin. Rukouksella on ratkaisevan iso merkitys meidän jaksamisessamme.

Ethän jää yksin oman sairautesi kanssa. Klisee, mutta tosi kuitenkin on, että niin kauan on toivoa, kuin on elämää!

sunnuntai 5. elokuuta 2012

"Lomalla"

Niin, minä ikään kuin pidin kesälomaa eläkeläisenä. Toki vielä vajaa pari viikkoa on aikaa seuraavaan kokoukseen, jos se nyt työkseni katsottaisiin.

Voinnin kaiken aikaa hieman kohentuessa elämän laatu myös selvästi paranee, joten päivittäisestä elämästä pystyy hieman paremmin nauttimaankin.

Pistäydyimme Lauran ja Anitan kanssa Anitan kotipuolessa Rääkkylässä. Poikkeukselliseksi tuon käynnin teki se, kun pääsin ensimmäistä kertaa elämässäni kokeilemaan purjeveneen kyytiä perjantai-iltana. Anitan velipoika osti keväällä purjeveneen ja lankohan on sitten odotellut koko kesän minua kyyditettäväkseen. Nautinto oli viettää perjantai-ilta Rääkkylän vesillä. Tuuli oli juuri parahiksi tasainen näin ensikertalaisen nautittavaksi. Lyhyessä tuokiossa aistin sen, kuinka jo purjeveneen sulava liike ja  äänettömyys yksin saattavat "koukuttaa" moiseen harrastukseen verraten erilaisilla moottoreilla varustettuihin menopeleihin nähden. Itse olen valitettavasti ollut lähes koko ikäni melkoinen maakrapu, mutta aina olen toki vesille lähtenyt kun siihen tilaisuus on tarjoutunut.

Huomenna olis taasen aamulla labrat jotka todennäköisesti ratkaisevat aloitetaanko minulle uudentyyppinen sisäisesti nautittava hormonihoito. Siitä kuulen tarkemmin torstaina.

Olen taasen viritellyt myös pitkäaikaista postimerkkiharrastustanikin ja nyt kun eläkeläisenä siihen on oikein kunnolla aikaa, periaatteessa 24 tuntia vuorokaudessa, niin on se vain kumma kuin lapsellisen tuntuiset keräilyt saattavat viedä isoa miestä. Jos jollakin myötäelävällä lukijallani on vanhoja, tai ei niin vanhojakaan, postilähetyksiä, merkkejä, kirjeitä, kortteja muodossa missä vaan, niin olisin enemmän kuin innokas ottamaan vastaan. Niitä kun sitten pimenevien iltojeni iloksi selailisin. Jos löytyy laita ihmeessä mulle postia os. vesa.pylvanainen@gmail.com


perjantai 27. heinäkuuta 2012

Mustikkametsässä!

Menneeseen viikkoon mahtuu taasen monenmoista.

Viimeinen kokous neljän kokouksen sarjasta meni hyvin Jämsässä. Jäi tuntuma, että väki sen kuin lisääntyi tilaisuus tilaisuudelta, joka oli sinällään jo rohkaisevaa. Alusta asti tilaisuuksissa vaikuttanut vahva Jumalan Hengen läsnäolo oli todellinen myös viime sunnuntaina. Mitä kaikkea Jumala sitten sanansa ja voimansa kautta yksittäisten ihmisten kohdalla pääsi tekemään jää tulevaisuuden ja taivaan itsensä tietoon, mutta ilo oli palvella niin julistuksessa kuin rukouspalvelussa josta moni lähti niin kovin onnellisen oloisena.

Tiistaina sitten uskaltauduinkin kokeilemaan kuntoani mustikkametsään Toivakkaan. Pitkäaikaiset ystävämme Aino ja Heikki Virtanen laittoivat viestiä, että nyt olisi mustikoita löydettävissä. Siksi paljon olen nauttinut aina marjastamisesta, että sisäinen palo laittoi kaivamaan poimurit varastosta. Melko lyhyen, mutta sitäkin kivikkoisemman kävelymatkan päässä olikin "kalliolompareita", joista löytyi kivasti isokokoista mustikkaa. Puolitoista tuntia jaksoin hyvin kyykkelehtiä ja kertyihän siinä puolen sangon verran. Kunnon kehityksellehän tämä varmasti tekee tässä vaiheessa todella hyvää, saada raitista ilmaa ja monipuolista liikuntaa.

Viikkoon mahtuu suruakin. Meidän yhdeksän vuotias bedlingtonin terrieri Bablo pääsi eilen "koirien taivaaseen". Bablo oli toki viimeisten vuosien aikana melko paljon Lauran ja Miikan luona Lahdessa kun tämä minun sairauteni ei aina antanut voimia hoitaa ja lenkittää poikaa kunnolla. Lauralle Bablo oli erityisen rakas. Se oli kuitenkin liki kymmenen vuotta tytön elämää suruineen ja iloineen, mutta ihmeesti sen kuolema vain tuntuu täälläkin päässä. Lisänä murheessa oli se, kun Balblossa todettii pernan alueelta levinnyt syöpä joka ei ollut enää hoidettavissa. Niin kuin ei tässä talossa olisi jo syövästä ollut tarpeeksi riesaa.

Sydänlääkäri soitti "holtterin" tuloksista ja totesi, että varsinaista harvalyöntisyyttä minulla ei kuitenkaan olisi, vaan tuo muutos tulisi kutakuinkin vaarattomasta rytmihäiriöstä joka oli todennettavissa. Hiukan tahtoo olla vaikeuksia uskoa kyseistä johtopäätöstä lopullisena tuloksena, sillä juuri sinä vuorokautena kun sydäntäni seurattiin, niin syke pysyttelikin yli viidenkymmenen. Mutta seurantalaite antoi tietenkin sen tuloksen mitä siihen oli tallentunut ja eletään sen kanssa nyt näin, jos ei mitään vakavampaa seuraamusta tule vastaan.

Nyt pitäisi elellä runsas pari viikkoa kuin kesälomalaisen konsanaan. Seuraava kokous on vasta 15.8 Porissa, joten siunauttua loma-aikaa myös teille kaikille jotka ihan oikeasti saatte lomailla.

maanantai 16. heinäkuuta 2012

Odotukset ovat täyttymässä!

Neljän sunnuntain kokousputki Jämsässä alkaa kääntyä lopuilleen. Kolmen tilaisuuden jälkeen tunnelmat ovat aivan mahtavat.

Sisäinen "ennakkoaavistus" tai tunne näyttää pitäneen taas kerran melko tarkkaan paikkansa. Kokemukseni oli nimittäin aiemmin keväällä, että minua on vastassa tiukka ja kaikinpuolin kova vääntö tämän sairauteni kanssa. Niinhän siinä sitten kävi, että liki pari kuukautta jouduin taistelemaan kuumeen ja muiden kipujen kanssa, kunnes juhannusviikolla tapahtui tuo käänne parenpaan. Tuohon ennakkokokemukseen liittyi myös aavistus astua uuteen hengelliseen vaiheeseen. Vaikeiden päivien aikana sanoin useamman kerran Anitalle, että odotetaan vain kärsivällisesti, sillä Jumalalla on meille asiaa. Hän täyttää meitä näiden ahdistusten keskellä.

Jämsän tilaisuuksien alkaessa tiesin näin ollen uskossa odottaa Jumalan aiempaa konkreettisempaa ilmestymistä. Olen saanut puhua levollisella ja horjumattomalla auktoriteetilla siitä elämästä, voimasta ja voitelusta, jonka omistamme Hänen valtakunnassaan. Eilisen tilaisuuden jälkeen tulikin sitten todistuksia siitä, mitä Jumala on tehnyt näiden muutaman kokouksen aikana. Muutama yksittäinen ihminen on saanut ottaa vastaan Pyhän Hengen kasteen ensimmäistä kertaa elämässään. Minua myös ilahdutti kuulla, että useampi ihminen oli kokenut parantumisen. Joukossa oli joku todella mielenkiintoinen ja tosi rohkaiseva kertomus, kuinka ihmeellisellä tavalla Jumala puuttuukaan yksittäisen ihmisen arkiseen elämään.

Ette voi arvata kuinka minulla on "nahoissani" pysymistä kun odottelen vielä viimeistä, ensi sunnuntain, tilaisuutta. Uskon, että todistuksia Jumalan ihmeistä tulee vielä kuluvan viikon aikana lisää. Nyt olen saanut astua sisälle siihen Jumalan valtakunnan todellisuuteen, jota olen sydän ja sielu "verellä" itkenyt, odottanut ja rukoillut kaikki nämä elämäni vuosikymmenet. Oma sairaus kärsimyksineen tuntuu mitättömän pieneltä hinnalta - jos Jumala hintaa vaatisi - tämän etuoikeuden rinnalla kun saa olla palvelemassa ja tuomassa apua kärsville ihmisille. Tämä on todellista elämää, yltäkylläistä elämää! Onneksi tämä kaikki on armoa, suuren suurta armoa. Mitä kaikkea tulevaisuus tuokaan tullessaan - siitäkin toki on olemassa sisäinen kutina.

 Tarkoitus olisi mennä perjantaina tankkaamaan Seinäjoelle Keskellä elämää tapahtumaan, jossa tänä vuona vierailee mm. saksalainen evankelista ja rukouksen nainen Suzette Hattingh, sekä Marko Selkomaa.


keskiviikko 4. heinäkuuta 2012

Ja seuraavaksi sydän...

Meikäläisen kokemukset sairauksien ihmeellisessä ja arvaamattomassa maailmassa eivät ota loppuakseen.

Viime sunnuntaiaamuna kun heräilin Jämsän kokoukseen mittailin jonkin asteisen rytmihäiriön vaikutuksesta pulssin ja verenpaineen, niin miten ollakaan sydän jumputti vain 38 kertaa minuutissa. En ollut uskoa mittaria todeksi. Sunnuntai kuitenkin meni ihan kohtuudella, vaikka melko väsyneenä maakunnasta kotiin saavuinkin.

Maanantaille oli taasen valmiiksi sovittu lääkärillä käynti, jossa otin myös sydämen rytmin puheeksi. Tilannetta piti seuraaman ja tänään aamulla pumppu antoi pohjiksi 36 kertaa minuutissa. Kun lääkäri sitten päivällä soitteli lopuista verikoetuloksista, niin hän suuntasi kiireellisen kutsupyynnön sydänosastolle. Sieltä tulevaa kutsua tässä nyt sitten odotellaan.

Syytä moiseen äkilliseen muutokseen ei lääkärikään osannut arvioida. Itse olen vain taipuvainen yhdistämään tämän nykyiseen melko mittavaan päivittäiseen lääkearsenaaliin jota joudun syömään. En tiedä voisiko pari kertaa päivässä pistämäni liuotushoitopiikki olla laukaiseva tekijä. Mene ja tiedä, mutta toivottavasti saan mahdollisimman nopeasti komennuksen sydänpuolelle, jotta saadaan joku tolkku sydänparan nykymenoon.

Tähän vaan alkaa jo turtumaan - jos alkaa. PSA oli hieman lähtenyt myös osaltaan nousuun (16-19), mutta kieltäydyin ainakin vielä tässä vaiheessa uudesta suun kautta nautittavasta hormonivalmisteesta. Tällä hetkellä elämäni arkinen laatu kun on aika kivalla mallilla, joten haluaisin seurata ainakin kuukauden verran, koska ei neljä lisätablettia päivässä voi olla tuomatta mukanaan jonkinasteisia sivuvaikutuksiakaan. Hieman tietty askarruttaa kesäkuun alussa ultrattu imusolmukkeen laajentuminen melko lähellä tervettä munuaista. Mutta ei auta kuin rukoilla ja odottaa, ettei mitään yllättäviä muutoksia muutamassa viikossa tapahtuisi.

Liekö tämä sitä pitkäaikaissairaan tiedostamatonta ja jatkuvaa stressitilaa josta joku anonyymikommentoija on yrittänyt minua muutaman kerran muistuttaa.

lauantai 30. kesäkuuta 2012

Kuumeeton viikko - kunto kohenee!

Ihmisen elo on mielenkiintoista kaikkine mausteineen.

Mennyt viikko on suonut minulle kuntoni kohentumisen myötä hienoja ja ihan liikuttavia hetkiä kokiessani kuinka kroppa palautuukaan ennalleen. Ilmeisesti veritulpasta selviäminen on melko pitkä prosessi, mutta jo ensimmäisiinkin toipumispäiviin sisältyy rohkaisevaa edistymistä.

Perjantai aamuna oli taasen labrassa käynti. Matkaa Yliopistonkadun näytteenottokeskukseen ei ole kuin puolisen kilometriä, mutta en voinut ajatellakaan suoriutuvani siitä kävellen. Ajoin autolla lähellä olevan seurakuntamme yläparkkiin ja kävelin siitä viimeiset sata metriä. Kun palasin takaisin autolle ja suoriuduin kävelystä ilman pysähdystä vaativia huilaustaukoja, niin spontaanisti suustani pääsi kiitollinen huokaus, siksi onnellinen olin suorituksestani. Pyörittelin mielessäni, kuinka onnellinen onkaan ihminen jolla on liikuntakyky tallella ja voi itse mennä ja tulla ilman ulkopuolisen apua.

Tänä aamuna sitten pistäydyinkin Sepänaukion kesäkirppiksellä, jossa totuin aiemmin vieressä asuen käymään liki joka lauantain. Kyseisellä kirppiksellä on jotenkin niin letkeä ja iloinen tunnelma kun myyjiä on paikat täynnä ja asiaikkaitakin hyvän sään sattuessa sadoittain. Nyt jalka tuntui jo kestävän melko mukavasti seisoskelua ja hiljaista askeltamista. Paluu elämään on tosiasia, vaikka seitsemän viikon kuumeilu vieläkin pyrkii ylläpitämään varjoa taudin uusiutumisesta. Joka päivä olen tainut vielä mittaria kainalossa käyttää varmistaakseni, että lämpö on totisesti poissa - olo kun on välillä niin kovin kuumeisen tuntuinen.

Muistakaamme olla kiitollisia elämästä - se on suurenmoinen lahja kaikkine kipuineenkin!


torstai 28. kesäkuuta 2012

Kunnallisvaaliehdokkuus

Kaiken tämän elämän vuoristoradan ponnistelujen ja tipahtelemisten keskellä olen tullut luvanneeksi ihan vakavalla mielellä lähteä mukaan syksyn tuleviin kunnallisvaaleihin Kristillisdemokraattien ehdokkaana.

Saatan aiheuttaa tällä ratkaisullani joillekin ystävilleni tarpeetonta tuskaa ja harmaita hiuksia. Ymmärrän, että monen mieleen nousee kysymys, kuinka pastorina lähden tallaiseen "maalliseen" haasteeseen? Mutta voinen hiukan rauhoitella, että eipä minussa juurikaan mikään tule muuttumaan - ihmisenä.

Minua ei tarvinnut kenenkään käydä houkuttelemaan listoilleen. Tapasin alkukeväästä erään lounasvierailun yhteydessä sattumalta Jyväskylän KD:n puheenjohtajan Marika Visakorven ja ihan itse kysäisin, löytyykö teidän listalta tilaa yhdelle innokkaalle ehdokkaale? Olen oikeastaan aina seurannut keskivertotiiviisti yhteiskunnallisia asioita ihan paikallisesta päätöksenteosta alkaen. Siksi koin aika luontevana tallaisen vaihtoehdon, kun tiesin jääväni toukokuussa seurakuntatyöstä työkyvyttömyyseläkkeelle. Toimiessani seurakunnan palkattuna pastorina olin toimessani tasapuolisesti kaikkien paimen ja sen lisäksi nautin palkaa jonka maksajana oli yhdistys jonka tulot muodostuivat pääosin seurakuntalaisten vapaaehtoisista lahjoituksista. Oli mahdotonta ajatella, että ns. "virassa" olevana työntekijänä olisi voinut osallistua vähäisessäkään määrin puoluepolitiikkaan joka olisi voinut sotia jonkun toisen seurakuntalaisen henkilökohtaisia näkemyksiä vastaan.

Tilanteen muuttuessa koen olevani tältä osin vapaa edustamaan myös puoluepoliittisesti niitä arvoja ja sitä maailmankatsomusta minkä itse koen oikeaksi. Olen kuullut - siinä kuin muutkin kristityt - vetoomuksia sen puolesta, että meidän tulisi "näyttää värimme" myöskin yhteiskunnallisissa asioissa. Viimeaikaiset vaalit kaikkine ilmiöineen ovat saaneet minut voimaan henkisesti pahoin. Raamatusta nouseva ihmiskäsitys ja arvomaailma ovat olleet hälyttävällä tavalla alennusmyynnissä kansamme keskellä. Koin suorastaan velvollisuudekseni asettaa itseni, omat kykyni ja taitoni palvelemaan, sekä edustamaan meitä kristillisen vakaumuksen mukaan ajattelevia jyväskyläläisiä, mitä se sitten käytännössä tulleekaan pitämään sisällään.

En osaa sanoa millaiseen vaalityöhön tulee osallistuttua. Pahaa pelkään, että se jää meikäläiseltä aika vähiin. Laitoin merkille, että ainakin lokakuun vaaliviikonlopulle olen lupautunut pitämään paikalliseen Vapaaseurakuntaan Pyhän Hengen viikonloppua, joka sisältää muutaman tilaisuuden lauantain ja sunnuntain aikana. Siinäpähän saarnaan kun muut äänestelevät.

Mutta koko tarmolla ollaan mukana myös tässä projektissa. Jo viime visiitillä sädesairaalassa syntyi meheviä keskusteluja huonetovereiden ja hoitohenkilöstön kanssa perus-, sekä erityissairaanhoitoon liittyen ja edessä olevaan Keskussairaalan uudisrakentamiseen näin pitkäaikaispotilaan näkökulmasta. Olen pohdiskellut sairaudestani käsin aika paljon meidän ihmisten eri arvoisuutta ja se on antanut minulle myös kimmoketta ehdokkuuteeni nähden. Siis, millaisella mitalla mitataan erilaisessa elämän tilanteessa olevan ihmisen mielipiteen arvo? Onko ihan oikeasti neljättä vuotta kuolettavan taudin kanssa kamppailevalla eläkeläisellä saman arvoinen mielipide kuin parhaissa sielun ja ruumiinvoimissa menestyksen keskellä elävällä kaverilla?

Noh, tässä ajatuksia tältä saralta. Mutta sunnuntaina alkaisi neljän kokouksen putki Jämsän Helluntaiseurakunnassa, joten keskitynpä nyt sitten sinne.

maanantai 25. kesäkuuta 2012

Ihmeiden juhannus!

Olipahan elämäni keskikesän juhla.

Torstai aamuksi oli sovittu lääkärin vastaanotto. Olin ajatellut, että lähden sen jälkeen iltapäivällä Keuruulle Helluntaiherätyksen kesäkonferenssiin kun siellä oli sovittuna pastorien yhteistapaaminen. Olin joutunut jättämään kyseisen tilaisuuden vuosi sitten väliin sytostaattihoitojen tähden ja nyt mieli paloi aikalailla tapaamaan kymmeniä kollegoita.

Mitä vielä. Lääkäri oli heti kättelyssä huolestuneen oloinen ja totesi huokailevansa kun minun tulehdusarvot ovat taas nopeassa nousussa. Tiistai aamuna otetuissa näytteissä lukema oli yli 150.n. Hän piti tiukasti kiinni kannastaan, että minun olisi jäätävä osastolle jälleen kerran (kolmas kerta lyhyellä aikaa) saamaan suonensisäisesti antibioottia. Oli tosi, tosi harmistunut ja ihan kiukkuinen,. Taoin nyrkkiä toisiinsa ja Anita yritti rauhoitella mun mielenpurkaustani. Olin turhautunut ja pettynyt kun kohta kaksi kuukautta tätä samaa ja voimatkin alkoivat selvästi uupua.

Osastolle päästyäni otettiin samantien uudet verikokeet ja lääkäri tuli käymään vuoteeni vieressä. Hän teki jo pois lähtöään, kun Anita totesi hänelle, että tuo jalkahan tässä on yksi harmin paikka kun se on käynyt niin tavattoman kipeäksi. Hetken katsottuaan ja tunnusteltuaan turvonnutta jalkaani hän totesi, että tässähän nähtävissä tukos. Hän tilasi samantien ultraan ajan, jota minä tyhmyyksissäni vielä mitätöin sanomalla, että vastahan sitä on ultrattu. Olihan jalkaani tutkittu silloin kun ne yölliset kivut alkoivat, mutta oli siitä toki monta kuukautta jo vierähtänyt.

Pyörätuolilla ultraan tukosta toteamaan. Ja sehän sieltä tosiaan löytyi. Tilanne alkoikin kääntyä positiiviseksi. Tajusin, että täällähän taitaakin olla selittävä tekijä koko mun talven sietämättömiin jalkasärkyihini. En tiennyt itkeäkö vai nauraako.

Muutaman tunnin kuluttua lääkäri piipahti taas hyvien uutisten kanssa. Äsken otetut kokeet näyttivät, että CRP oli tullut 60-70 väliin. En muista noin nopeaa pudotusta kohdallani aiemmin. Lisäksi hän totesi, että virtsa näyttäisi olevan nyt myös puhdas. Sehän tietenkin selitti tulehdusarvojen muutoksenkin, mutta olin ihan ihmeissäni ja olen vieläkin, mikä tämän kaiken teki vajaassa vuorokaudessa, kun lääkityskin oli loppumassa ja seitsemän viikkoa syytä oli jahdattu ties kuinka monen kuurin kanssa.

Alkuun näytti siltä, että sairaalassa menisi juhannuksen yli kun uusia lääkeannoksia pitäisi soviteltaman sopiviksi, mutta lauantaina lääkäri toikin tietoa, että veriarvosi ovat siksi hyvät, että voit lähteä kotia.
Kysäisin hänen mielipidettään, että jos lähden vielä käymään Keuruulla. Hän totesi, että itse en saisi ajaa autoa, mutta muita esteitä ei olisi. Niinpä sitten kaiken jälkeen uskaltauduin jalka kääreissä, kengän nauhat auki turvonneessa nilkassa lähteä repsottelemaan sunnuntain juhannusjuhlille.

Lähtööni oli erityinen syy. Päivän ohjelmassa oli koko helluntaikansan yhteinen Herran ehtoollisjuhla ja tilaisuuden juontaja Jyrki Palm on pyydellyt minua siunaamaan ehtoollisviinin. Olin laitellut hänelle jo viestiä, että en taida valitettavasti päästä paikalle, mutta Jyrki oli todennut, että jos vain pääset niin tule. Hetki oli yksi elämän vaikuttavimmista hetkistä. Tietoisuus siitä, että Jeesus Kristus on kuolemassaan sovittanut syntimme, sekä lunastanut ruumiimme. Siunatessani viiniä, joka on erotettu Hänen verensä osallisuudeksi sieluni syvyyksiä myöden nousi sanoin kuvaamaton kiitollisuus Jumalan täydellisestä työstä minun ja jokaisen ehtoolliseen osallistuvan ystävän puolesta. Hetki oli taivaallinen edellisen piinaviikon jälkeen. Getsemanesta ylösnousemukseen on meidänkin kulkumme.

Olen niin monta monituista kertaa todennut olevani onnellinen mies. Tänä aamuna kyyneleet valuvat noroina poskiltani kun tunnustin onnellisuuttani Jumalalle. Toivo päästä jälleen liikkeelle sairaan jalan kanssa on juhlaa. Nefrostooman aiheuttama hidaste tuntuu taasen kerran mitättömältä kunhan saa astua omilla jaloillaan, voi että tuntuu hyvältä.

Viikkoon sisältyi muutakin uutisoitavaa - ehdokkuus syksyn kunnallisvaaleissa. Mutta palataanpa siihen toisessa blogissa.

torstai 14. kesäkuuta 2012

Hiukka vastustaa!

Anteeksi, kun en ole käynyt hetkeen päivittämässä tilannettani, kun vielä viimeksi kirjoittelin kuumeilun keskeltä, niin aiheestakin jokunen teistä huhuili huolestuneena.

Uusi elämä voittaa tilaisuus Kälviällä oli edeltäjiensä tavoin mieltä, sielua ja henkeä rohkaiseva. Kuulijakunnan avoimuus tuli esiin rukouspalvelussa ja loppukahvittelussa ajatuksia vaihtaessa.  Kyllä meillä suomalaisilla on tällä hetkellä todella iso jano Jumalan voiman ilmestymiseksi. Se vain näyttäytyy suunnalla jos toisellakin tässä maassa.

Ajelimme rauhassa keskiviikkona Vetelin kautta hyvien ystäviemme Tikkakosken Saaran ja Arin kautta kotiin. Ehdimme hetken viettää keskellä arkea yhdessä rukoillen ja Jumalaa ylistäen.

Ikävä vain, että pöpö virtassa ei suostunut kuolemaan toisella, tahi kolmannennellakaan antibioottikuurilla. Loppuviikon sinnittelin taudin kanssa, mutta sunnuntaina soittelin sitten jo syöpäosastolle ja tilailin maanantaiaamuksi laboratoriokokeita. Niinhän siinä sitten kävi, että tiistaina pakkasin jälleen kerran reppuni ja suuntasin osasto 31.lle. Nyt suunnitelmissa oli uusia lokakuusta saakka ollut nefrostooma (ns.virtsakatetri munuaisaltaasta ulos), kun lääkärit ihan aiheesta epäilivät, että se saattaa ikääntyneenä olla koko tulehduksen alkusyy.

Eilen sainkin sitten uuden nefrostooman, jonka vaihto-operaatio olikin vaivaton. Uusi asennettiinkin ihan entisen paikalle, joten läpimenojakaan ei puhkaistu. Olo on kuitenkin nyt aikalailla hämmentynyt kun aamupäivällä lämpö pysytteli sitkeästi ihan entisissä lukemissa. Tulehdusarvojen nousu toki vaikutti pysähtyneen. Pääsin kuitenkin puolilta päivin tänään kotiin, kun hoitojen kannalta on aikalailla sama, lepäilenkö sairaalassa vai täällä kotona antibioottikuurin kanssa.

Nyt tuli eteen perua suunniteltu matka. Sunnuntaina olisi ollut tilaisuus Vaasassa, mutta otinpa nyt itseäni järjellä kiinni ja ilmoitin, että mahdoton on mahdoton.

Toivottavasti lämpö ei ole itse tämän päätaudin aiheuttamaa. En siihen vielä haluaisi uskoa. Mutta sekin mahdollisuus tietysti on olemassa, mutta katsotaan nyt kuitenkin jospa bakteeri olisi kuitenkin vielä kaiken takana. Vasen jalka, joka on aiheuttanut aiemmin vaivaa varsinkin tilaisuuksien jälkeen, on heittäytynyt nyt myös tosi hankalaksi. Siinä on kaikenaikaa perussärkyä ja siitä katoaa voima lähes tyystin muutaman kymmenen metrin kävelyn jälkeen. Joten hermokipulääkitystä tässä myös nyt aloitellaan. Toivottavasti toimintakyky ei mene jalasta tyystin. Olen ollut tavattoman onnellinen siitä, että liikuntakyky on ollut kaikista kivuista huolimatta näin hyvä. Mutta nyt siihenkin näyttäisi olevan rajoitteita tulossa - ainakin uhka sellaisesta.
,
Se on vain niin mielenkiintoista, perin mielenkiintoista, että olen toistuvasti kokenut melko täydellistä tyyneyttä kun olen kohdannut tallaisia taudin aiheuttamia näkyviä tai näkymättömiä terveydentilani heikkenenemisiä. Olo on kuin kannonnokassa istuis ja odottelis, mitä vielä ja mitä seuraavaksi tulee. Kun vastoinkäymiset ovat sitten sillä erää syliin lastattu, niin niiden kanssa sitten taas yritetään eloa jatkaa. Ehkäpä Herrallani on kuitenkin vielä sanansa sanottavana näihin olosuhteisiinkin. Kiitos kun jaksatte muistaa.


sunnuntai 3. kesäkuuta 2012

Puoli viikkoa sairaalassa

Niinhän siinä taasen kävi, sairaalassa piipahdin.

Usemman viikon kiusannut kuume ei alkanut hellittämään, vaan Oulun reissun jälkeen se otti uuden nousun, vaikka olin jo yhden antibioottikuurin syönytkin. Eipä ollut muita vaihtoehtoja kuin kääntyä toistamiseen lääkärien puoleen. Ehdin aloitella uutta kuuria, mutta senkään tehosta ei ollut heti merkkiä, joten hoitava lääkärini pyysi torstai-aamuna tulemaan osastolle sisälle.

Hyvä niin, sillä suonensisäisesti annettuna antibiootit alkoivat purra samantien. Kyllä se taas ehti hieman mieltä jäätämään kun P-Krea (munuaisarvo) oli ehtinyt kohomaan jo 150:n. Välittömästi, kutsumatta, alitajunnasta ponnahtivat viimesyksyiset muistot pintaan.

Tuntui kovin turvalliselta olla hyvässä ja varmassa hoidossa. Vähän joka päivä soviteltiin kotiinlähtemistä, mutta onneksi lääkäri suositteli hoidon jatkamista aina tähän päivään asti, niinpä kotiuduin puoliltapäivin kymmenen päivän jatkokuurin kanssa kotiin. Aina yhtä mukavaa on tulla kotiinkin. Tunne on kuin aloittaisi taas yhden uuden elämän.

Nyt pitäisi vaan saada voimat palautumaan suht nopeasti. Olenhan lupautut Kälviälle saakka tiistaina kokoukseen. Mutta eihän siinä pitäisi ongelmia olla kun pöpöt ovat kehosta hallinnassa.

Kiitos vaan kaikille taasen kerran muistamisesta. Jatketaan yhdessä!

keskiviikko 30. toukokuuta 2012

Oulun terveiset!

Viikonloppu meni Oulussa Helluntaijuhlissa. Tilaisuuksien ohella oli hienoa viettää aikaa Tossavaisen Markun ja Anna-Liisan kanssa, menneitä muistellen ja yhteistä rukousta ylläpitäen.

Oulun seudulla on ilmiselvästi näkyvissä Jumalan vaikuttamaa liikehdintää, herätystä.  Muutaman lähikuukauden aikana seurakunnan rukousiltojen osanottajamäärä on moninkertaistunut. Kyseisissä illoissa ihmiset ovat saaneet todistettavasti apua, yliluonnolista apua, vaikeisiinkin sairauksiin. Useita ihmisiä on tullut myös uskoon.

Mieli vavisten lähdimme tuolle matkalle, koska edelliset pari viikkoa olin viettänyt lähes täysin sisätiloissa ja ison osan siitäkin ajasta sängyssä. Sitkeä kuumeilu piti vankinaan. Mutta pari edellistä päivää olivat jo hieman lupauksia antavia, joten uskaltauduimme matkaan. Terveydellisesti selvisimme hyvin aina sunnuntai-maantai väliseen yöhön asti , jolloin vihoitteleva jalka antoi taas muutaman tunnin ajan merkkejä olemassaolostaan.

Tilaisuudet olivat itsessään sitä mitä osasimme odottaakin. Väkeä oli salintäydeltä päiväkokouksessa paikalla. Keskityin siinä edemmän opetukselliseen sanaan, rohkaisin luottamaan ja uskomaan Herraan kaikissa olosuhteissa, koska lupauksen mukaan meidän uskomme voittaa maailman.
Illan Uusi elämä voittaa kokous oli Pyhän Hengen innoittama ehkä suuremmin kuin yksikään aiempi kokous elämäni aikana. Esirukouspalvelu jatkui aika pitään. Muutaman henkilön kohdalla sain olla todistamassa, kuinka Jumala kastoi  Pyhällä Hengellä kuten ensimmäisenäkin helluntaina. Olen melko varma, että muitakin jumalallisia tekoja tapahtui tuon rukouspalvelun aikana, ne tulkoon todistettavasti tietoomme kun aika on. .

Mutta "hintaakin" tuli taasen maksuun. Tuo jalkakipu ei jäänyt tuohon muutamaan tuntiin, vaan se palasi jo paluumatkalla ja jatkui sitten siitä yhtäjaksoisesti seuraavan yön pikkutunneille asti. Kipu on sietämätön, kuten olen aiemminkin todennut. Jalan iho on kosketusarka ja niinpä sitä on pidettävä täysin paikallaan, tai vihlova kipu laittaa valittamaan - huutamaan. Jo hetken poissa ollut lämpo nousi takaisin yli 38 asteen. Eilen aamulla kävinkin sitten labrassa ja iltapäivällä tapasin lääkäriä. Aloitin uuden antibioottikuurin. Toivottavasti kuumee saadaan tällä loppumaan. Mutta jalkani kanssa tuskailin vielä viime yönäkin.

Olen kuitenkin ihan levossa, koska ymmärrän, että lähtötilanne oli nyt huonoin mahdollinen. Ehdin aiemmin keväällä hieman kuntouttaa voimattomampaa ja oirehtivaa jalkaani, mutta tämä kuumeilu pysäytti pyöräily ym. harrasteet kokonaan. Kunhan pääsen taas ulos, niin eiköhän jalkakin ala voimistua ja kestää useammankin saarnan.

Eilen oli tarkoitus käydä Jämsässä suunnittelemassa yhteistä Uuden elämän heinäkuuta, mutta sen jouduin valitettavasti "kippaamaan". Mutta eiköhän sieltä ihan hyvät suunnitelmat kuoriudu ja saadaan herätellä koko Jämsänjokilaaksoa.

Olen pannut suurella riemulla merkille, kuinka Jumala on - ihan oikeasti - antanut herätystä useammalle paikkakunnalle Suomessa. Henkeni vakuuttaa minulle alati, että tämä liikehdintä tulee olemaan maanlaajuista ja tulee vaikuttamaan koko yhteiskuntaamme. Nyt meidän kaikkien tulee antaa aikaamme ja alkaa rukoilla Jumalan ilmestymistä omaan elämääme ja kotipaikkakunnallemme.

tiistai 22. toukokuuta 2012

TV7 - Helluntaijuhla

Ensi sunnuntaina on meille helluntailaisille yksi vuoden merkittävimpiä juhlapäiviä. Vaikka emmehän me Helluntaita sen ihmeemmin juhlista, vaikka päivää vietetään Pyhän Hengen vuodatusta muistellen. Ja juuri tuosta Pyhän Hengen voiman kokemisesta ja sen merkityksellisyyden korostamisesta meidät herätysliikkeenä ympäri maailman tunnetaan.

Tämä vuosi on meille Suomen helluntailaisille vielä erityinen juhlavuosi, koska tänä vuonna tulee kuluneeksi täydet sata vuotta siitä kun kielilläpuhujat saavuttivat oppinsa kanssa myös tämän pohjolan perukan.

Seurakuntamme tv-tiimi taltioi vuosi sitten temppelillä pidetyn kokouksen, jossa saarnasin. Puheeni teema oli: "suljettujen ovien siunaus". Käsittelin siinä juuri ensimmäisen helluntain tapahtumia apostolin tekojen mukaan. TV7 on päättänyt lähettää tunnin koosteen tuosta tilaisuudesta tulevana helluntaina, eli ensi sunnuntaina klo.10.00. Eli asettukaahan kanavalle. Minua vain itseäni on harmittanut nämä esteettiset tekijät, kun sain samaan aikaan juuri sytostaattihoitoja. Miehellä ei ole hiuksia päässä, posket puolta pyöreämmät kuin nyt ja hiki valui ihan kiusaattumiseen asti - lämmintäkin kun oli. Mutta en kuitenkaan pyytänyt vetämään ohjelmaa näistä ulkoisista syistä pois. Muistan kuinka annoin "palaa" täysillä tuossa tilaisuudessa, siksi paljon olin itsekin innostunut sanomastani.

Olimme viime sunnuntaina Saarijärvellä ja hyvähän se taasen tilaisuutena olikin. Seurakuntavierailut niihin seurakuntiin joita on joskus tullut palveltua ovat erityisen tunteikkaita. Ennen ja jälkeen tilaisuuden tuli halailtua kymmenet vuosikymmenen takaiset tutut. Toivon, että tilaisuus olisi innostunut ja herättänyt rukousaaltoa entisestään myös tuossa rakkaassa seurakunnassa.

Tänään piipahdinkin sitten torilla lörtsykahvilla armeija-aikaisen kaverini toivakkalalaisen Heinosen Maran kanssa. Olemme pitäneet suhteellisen epäsäännöllisesti yhteyttä, nyt viime vuosina toki tapailleet juuri torin kahviteltassa muutamia kertoja kesässä. Kaunis, mutta tuulinen sää hieman piti varuillaan, kun minua vaivannut muutaman kymmenyksen lämpö ei ole vain antibiooteista huolimatta jättänyt rauhaan, vaan on kiusannut kohta kaksi viikkoa.

Toivottavasti ei tauti tästä ainakaan pahene, kun lauantaina pitäisi suunnata kohti Oulua, jossa saan olla mukana mielenkiintoisessa helluntaijuhlassa. Vahva on usko ja luja luottamus, että Jumala tulee yllättämään meidät ja oululaiset.

torstai 17. toukokuuta 2012

Levossa edetään

Tervehdys taas lääkärivisiitiltä. Poikkeuksellisesti lääkäri oli yli puolituntia myöhässä, mutta sairaustapaus oli veroittanut ilmeisesti hieman henkilökuntaa. Minulla vaan alkoi jo ihan kiire painamaan odotussalissa, kun olin lupautunut seurakuntamme päiväpiirin kevätjuhlaan pitämään puhetta. Mutta minuutilleenpa ehdittiin.

Veriarvot olivat taasen ihan levollista kuultavaa. PSA oli tullut 23.sta 16, joten melko hyvin syöpä on nyt paikalleen rauhoittunut. Ehkä kaulan alueen sädetys toimi tällä kertaa arvojen pudottajana. Kaikki muutkin lukemat olivat melko hyviä, paitsi pissatulehdustahan tässä nyt ilmeisesti podetaan, kun olen viikon verran ollut pienessä lämmössä. Lääkäri määräsi siihen antibiootin, joten eiköhän sekin sillä rauhoitu. Eli kiitos nousee Jumalalle ja teille kaikille esirukoilijoille. Seuraava kontrolli heilahtikin sitten elokuulle.

Sunnuntaina olisikin sitten kokousvuorossa yksi entisistä työntantajaseurakunnistani, Saarijärvi. Toki liki kolmessakymmenessä vuodessa väestö seurakunnassa on uusiutunut melko hyvin. Mutta paljonpa sielä on vielä toiminnassa mukana sen aikaisia ystäviämmekin. Todella, todella mielenkiinnolla ja innolla odotamme taasen edessä olevaa kokousta.

lauantai 12. toukokuuta 2012

Hyvää äitienpäivää

Juhlat ovat takana. Siis viime sunnuntainen eläkkeellesiirtymisen juhla. Seurakunta olikin järjestänyt ihan ikimuistoisen tapahtuman. Minun sairauslomani tuuraajana toiminut pastori Jorma Niittynen juonteli tilaisuuden. Loistavasta musiikista vastasi Lehdon Hannan ylistysbändi. Vanhimmistoveljistä Usko Hintikka käytti todella liikuttavan puheevuoron ojentaessaan seurakunnan lahjan yhdessä Tapio Kainun kanssa. "Tätä hetkeä kukaan salissa olevista ei olisi toivonut" totesi Usko ja niin se varmasti oli. Mutta siinäpä sitä vaan sitten oltiin. Vapaaseurakunnan johtaja Kari Hämäläinen toi tervehdyksen Jyvässeudun kristillisten seurakuntien yhteistyöelimeltä.

Anita piti puoleltaan puheevuoron, jossa hän erityisesti kiitti seurakuntalaisia rukouksin muistamisesta.
Jatkoin noita kiitoksia omassa puheenvuorossani, jonka jälkeen sitten jatkoin vielä varsinaisella saarnaosuudella, jossa halusin rohkaista kaikkia Joosefin esimerkin avulla yksinkertaiseen uskoon ja luottamukseen Jumalaan nähden. Yhteisen ehtoollisen jälkeen oli vielä kahvit mahtavine tarjoiluineen ala-salissa
Paljon tuli halauksia, lämpimiä sanoja ja siunauksen toivotuksia. Päälimmäiseksi jäi kokemus, että seurakunta on koti eikä vain se työpaikka joka nyt on taakse jäänyttä minun kohdallani, mutta koti sentään on ja pysyy.

Viikko onkin sitten muuten mennyt ihan normaali arjessa. Joitakin pyörälenkkejä ehdin alku viikosta pyöräillä ja lieneekö Jyväsjärven keväisen kylmä viima saanut aikaan sen, että olen potenut muutaman päivän pientä kuumeilua. Sen tähden olenkin sitten saanut pysytellä viime päivät neljän seinän sisällä.
Oikein hyvää ja siunattua huomista äitienpäivää kaikille äideillä kautta maan. On arvokasta omistaa vielä oma äiti. Hän on ollut koko elämäni matkan vahvin ja periksiantamattomin esirukoilijani, niinpä nytkin näiden sairauksien keskellä hän on jatkuvasti pommittanut Jumalan taivasta välittämättä omista vähenevistä voimistaan.

perjantai 4. toukokuuta 2012

Eläkeläisenä

Jokunen teistä taas ehti jo huolehtimaan kuulumisista. Nyt täytyy totuuden nimissä todeta, että työelämästä lopullisesti eläkkeelle poistuminen on ollut minulle hirvittävän iso ja raskas prosessi. Sen vuoksi en ole pystynyt muutamaan päivään edes ajattelemaan tunteitteni purkamista tänne päiväkirjaani.

Vappuviikonloppu meni kivasti Vilppulassa evankelistakodin rukouspäivillä. Oli todella etuoikeus päästä maistamaan aitoa rukouksen ilmapiiriä. Pidin muutaman raamattutunnin joissa keskityin oikeastaan opettamaan Jumalan läsnä olosta ihmiselämän kaikissa tilanteissa. Tilaisuuksien väliin mahtui paljon rukousta ja yhdessä oloa. On muuten paikka johon kannattaa ehdottomasti tutustua.Kun sitten kotiuduimme Vappuna, niin sen jälkeen minuun iski herkkyys. Keskiviikkona kävin tyhjentelemässä toimistoni, luovutin avaimet, poistin nimikilven toimiston oven pielestä, suljin työpuhelimen ja sähköpostiosoitteen. Tätä kaikkea tehdessäni tajuntaani iski kuin aallon tavoin kokemus kuinka vahvasti olenkaan rakastanut työtäni seurakunnassa. Itkin moneen kertaan sen ja seuraavan päivän aikana luopumisen tuskasta

Tämä kuuluu ihmisyyteen. Toinen kokee toisin ja onneksi kaikki ovat kokemustensa kanssa ehdottoman oikeassa. Olenhan samaan aikaan suunnattoman kiitollinen, että olen saanut elää vakavan tautini kanssa näin pitkälle, jopa eläkkeelle asti. En ole vähäisemmässäkään määrin katkera elämälle, en. Tämän kaiken keskellä mun sieluni toisaalta laulaa, koska tiedänhän minä, että onhan elämää seurakuntatyön ulkopuolellakin ja ennen kaikkea minulla on Jumala jonka kädestä otan jokaisen seuraavankin päivän. Ja sellaisena extrabonuksena minulla on vielä se, että haasteitakin tuntuu aukeavan ja ehkä suurempiakin kuin mitä tähän mennessä toimitettu. Mistäpä sitä elämäänsä tietää ennen kuin se on eletty.

tiistai 24. huhtikuuta 2012

Elimäki ja Kouvola

Kaulanseudun sädehoito on lopuillaan. Tänään vielä viimeinen sädetyskerta kymmenestä jäljellä. Kaikki on mennyt oikeastaan aika hyvin, mitä nyt nielemisen kanssa on alkanut olla ongelmia, juominen vielä onnistuu hyvin, mutta kyllä ruoka täytyy pureskella pieniin mytyihin, että suostuu menemään alas. Eilen kävin labpratiokokeissa ja tänään sitten viimeisen sädetyksen jälkeen lääkärin tapaaminen. Hän arvioi hoidon onnistumisen ja mahdollisen jatkon. Toivottavasti ei tule mitään erityisiä yllätyksiä vastaan, sillä tarkoituksemme on samoilta sijoilta jatkaa matkaa Kymenlaaksoon. On jotenkin niin nautinnollista kun saa rakennella näitä aikataulutuksia kuin silloin ennen vanhaan "entisessä elämässä" jossa päivittäisillä tapahtumilla ja tapaamisilla oli minuuttiaikataulut päällä. Nyt erona on vain se, että menoja ohjailee hoidot ja muut tautiini liittyvät tekijät, toki eihän tässä enää minuuteista puhuta. Mutta hienostihan nuo ovat palaset loksahdelleen kohdalleen. Uusi elämä voittaa tänään Elimäen Helluntaiseurakunnssa klo. 19.00 ja huomenna vastaavasti Kouvolassa klo. 18.30. Toivottavasti joitakin blogini seuraajia löytyy niiltäkin kulmin. On tosi, tosi innostavaa aina tilaisuuksien yhteydessä kuulla kuinka siihen saakka minulle tuntemattomatkin ystävät ovat vuosia jo seurailleet tätä meikäläisen vuoristorataa ja rukoilleet jopa päivittäin puolestamme. Odotan taasen yhtä innolla kokouksia kuin pikkupoikana ensimmäisiä kesäpäiviä. Odotan Jumalan voimallista ilmestymistä ja siihen myöskin uskon. Tapaamisiin.

torstai 19. huhtikuuta 2012

Tavanomaista

Aika on madellut ihan entiseen tahtiinsa.

Päivittäinen sädehoito on kääntynyt loppupuolelle. Hoidolla on ollut ihan selvä vaikututs soliskuopassa olleeseen kasvaimeen. Yllättävän nopeasti vaikutuksen itsekin voi laittaa merkille. Kasvain alkoi sulamaan ensin ulkoreunoiltaan ja sen jälkeen se madaltui kokonaisuudessaan. Mutta onpa tuota vielä jäljelläkin, toivottavasti sädetys tuhoaa sen kokonaisuudessaan. Sivuvaikutuksena on ollut vain ajoittainen kipu selänpuolella lapaluun kohdalla, kun siltäkin puolelta antavat sädetystä.

Hoidon päätyttyä ensi tiistaina on myöskin lääkärin tapaaminen jossa saan jonkinlaista väliaikatietoa. Toki tuo tapaaminen kohdistuu ilmeisesti enemmän juuri kyseisen hoidon onnistumisen arviointiin.

Tiistainen tilaisuus oli melko tavanomaiseksi tullut, mutta ihan hyvä sellainen. Seuraava onkin ensi sunnuntaina iltapäivällä Korpilahden koulukeskuksessa. Korpilahtihan on minun lapsuuteni kotipitäjä. Samalla mäellä olen käynyt pari vuotta kouluakin, toki rakennukset ovat kokonaan rakenneltu muutama vuosi sitten uusiksi.

Ensiviikolla on tiistaina kokous Elimäellä ja keskiviikkona Kouvolassa. Ne ovat taasen tilaisuuksia joita olen kantanut mielessäni paljon. Olen rukoillut jo viikkoja niiden puolesta ja näin on syntynyt vahva luottamus siihen, että Jumala todellain ilmestyy.

Tuo vasen jalkani on nyt melkoinen murheen aihe. Toki viime tilaisuuden jälkeen selvisin ilman yöllistä kipukohtausta, mutta jostain syystä se on vain kovin voimaton ja heikko. Toivottavasti tilanne ei tuosta pahene, sillä seuraavaksi se alkaa rajoittamaan jo liikkumista. Muistakaapa rukouksin, että saisin avun jalalleni, niin että se palautuisi ihan entiselleen.

sunnuntai 8. huhtikuuta 2012

Astu tarinaan kuultavissa

Viime viikolla kuvattu Astu tarinaan lähetys on nähtävissä youtubessa. Markku "Kure" Tuppuraisen juontamassa IRRTV.n tuottamassa puolituntisessa lähetyksessä käymme Anitan kanssa lävitse tuntojamme sairauden kanssa.

Ohjelma löytyy suoraan os: http://www.youtube.com/watch?v=AEgZPupX6jQ&noredirect=1
tai googlettamalla Astu tarinaan, Pylvänäinen

Ohjelman yhteydessä on tilaa ja mahdollisuus antaa palautetta kyseisestä ohjelmasta. Olisi tosi kiva meille, sekä ohjelman tekijöille jos annatte rehellistä palautetta näkemästänne.

Tulevalla viikollahan on sitten edessä kaulanalueen soliskuopan laajentuneiden imusolmukkeiden sädetys. Samana päivänä kun tuo jakso aloitetaan, keskiviikkona, mulla on kokous sovittuna Toivakassa. Tuota tilaisuutta mulla onkin ollut jo hetki aikaa valmistella ja rukoilla. Jotenkin vain koen, että Jumala tulee laskemaan murtavan Pyhän Henkensä läsnäolon tuohon hetkeen. Muistakaa ja tulkaa mukaan!

torstai 5. huhtikuuta 2012

Siunattua Pääsiäistä!

Tiistainen tilaisuus Helsingin Lähetysseurakunnassa oli rukouksen ja ylistyksen täyttämä. Seurakunta otti meidät vastaan kuin olisimme kotiin tulleet. Onhan Lähetysseurakunta Marikan ja Jarkon kotiseurakunta tällä hetkellä. Kun Jarkko Annikansa kanssa oli mukana varsinkin nuorten toiminnassa ennen Englantiin lähtöä, niin vaikuttaa siltä, että moni muistaa seurakunnassa edelleenkin nuoriamme rukoksin ja heidän elämässään eletään mukana. Sillä lie vaikutus, että olo tuntuu tavallistakin kotoisammalta lyhyelläkin vierailulla.

Oli rohkaisevan avointa puhua ja jakaa rohkaisua näiden viime aikaisten kokemusten kautta. Kaikilla ihmisillä on olemassa taistelukenttä jossa myötäelämistä ja Jumalan voiman tuomaa siunausta tarvitaan. Uskon, että jotain sain taas olla antamassa. Monen ystävän kanssa saimme myös yhdessä rukoilla ja etsiä Jumalan apua matkalle.

Valitettavasti seuraavana yönä olikin taasen sitten kunnon jalkakivun vuoro. En nukkunut montaakaan tuntia vaikka kuinka otin lääkettä avuksi. Pitkä ajomatka ja muutaman tunnin seisoskelu on nyt vain liikaa jalalleni, harmittaa.

Eilen oli vielä kunnon työpäivä kun Tuppuraisen Kure haastatteli meitä yhdessä "Astu tarinaan" ohjelmaansa joka tulee kaikien kansan ladattavaksi nettiin. Laitan tänne yhteyslinkin kun ohjelma on nähtävissä. Tämän jälkeen heidän toinen pastorinsa Tero Koivisto haastatteli vuorostaan minua tunnin radio-ohjelmaan, joka on kuultavissa pääkaupunkiseudulla Dein-taajuudella. Taajuus löytyy kuulema netin kautta muuallakin päin Suomea. Ohjelma tulee ulos pääsiäismaanantai-iltana klo. 19.00 aikaan.

Toimme tullessamme Marikan Iisan ja Okon tänne mummolaan. Juuri tulimme leikkipuistosta. Kiva oli kaivaa pikkumiehen kanssa kaivinkoneella lumihangessa. Papan roolissa on jotain ylivertaista mitä ei sanoin osaa kuvata.

Kiitos kaikille taasen muistamisesta ja annetaan mielemme nyt pysähtyä ja rauhoitutaan mestarimme kärsimyksen, kuoleman kautta uuteen ylösnousemusaamuun. Hyvää pääsiäisen aikaa sinulle!

maanantai 2. huhtikuuta 2012

Vuorossa "Läpäri"

Viimeisen reilun viikon ajan olen ollut kiitollisen tunnusteleva vatsakipujeni suhteen. Aiemmin en voinut yöllä nukkua levollisesti, saatika kääntää kylkeä, joten nukkuma-asennot olivat hakusassa. Jouduin ottamaan melko säännöllisesti lisäkipulääkkeitä saadakseni paremman levon. En tiedä, liekö korealaisen Sarah Leen rukousten vaikutusta, vai minkä, mutta tuon kyseisen viikonlopun jälkeen nuo vaivaavat alavatsakivut ovat pysytelleet lähes kokonaan poissa. En osaa olla kyllin kiitollinen tästä helpotusta tuottavasta avusta.

Parit kokoukset mahtuvat myös menneeseen viikkoon. Keskiviikkona olin nuorten tukikohta-jumalanpalveluksessa. Kyllä oli taasen rohkaiseva ja uskoa synnyttävä tilaisuus. Nuoria oli useampi sata paikalla ja he niin avoimesti kävivät minuakin siunaamassa ja rohkaisemassa. Puhuin kuningas Daavidin saaman voitelun merkityksestä hänen luontaisten lahjojensa ja kykyjensä jalostuessa Israelin kansan johtamisessa. Hänen huikea esimerkkinsä saakoon antaa meille kaikille pelottomuutta ja oikeaa näköalaa elämässämme. Daavid oli sangen nöyrä kaveri jota nouseminen syvästä lankeemuksesta osoitti. Saimme nuorten kanssa yhdessä rukoilla ja siunata toisiamme illan päätteeksi.

Eilen olin taasen Palokan Toivonkulman työpisteessä Uusi elämä voittaa tilaisuus ja hyvä sellainen. Olenko lie vähän ylioptimistinen kun jään nykyisin aina niin hyvälle ja positiiviselle mielelle kokouksista? Mutta kait se näin pitää ollakin, että saa ilolla palvella Jumalaa. Rukous jää kuitenkin aina elämään, Jumala siunaathan kaikkia jotka ovat taas apuusi turvautuneet. Siihen minä uskon.

Huomenna pitäisi keula suunnata kohti pääkaupunkia. Helsingin toinen isompi helluntaiseurakunta, Saalemin ohella, Lähetysseurakunta Isorobertinkadulla on pyydellyt heidän Jumalan kohtaamisen iltaansa vierailulle. Sielä onkin nyt vähän tutummat kaverit pastorivastuissa, Markku "Kure" Tuppurainen ja Tero Koivisto, joka aloitteli nuorisotyössä Vaasassa lähes tarkalleen 11 vuotta sitten kun vielä olin sielä työssä. Olen taasen useamman päivän ajan saanut rukoilla ja valmistautua huomiseen iltaan. Uskon, että Jumala on todella tuossa illassa mukana. Tulkaapa etelän ihmiset kuulolle. Sali ei ole kovin iso, joten eiköhän täytetä se.

Olemme sopineet vielä keskiviikolle TV-haastattelun joka tulee lähinnä paikalliseen jakeluun, sekä tietty sitten ladattavaksi netistä, sekä samoin paikalliselle radiokanavalle tunnin mittaisen haastattelun. Ihan työmatkasta käy taas tämän viikon reissu. Mutta mikä parasta kun tullessa ehtii piipahtaa Espoossa Iisan ja Okon luona. Sen jälkeen voikin vetäytyä huilailemaan pääsiäispyhiksi.

keskiviikko 28. maaliskuuta 2012

Puhdas luusto

Viikolopulla saimme olla mukana hyvässä Tellus- lähetyskonferenssissa Tikkurilassa. Keskitimme osallistumisemme Etelä-Korealaisen Sarah Leen rukouskouluosioon perjantaista lauantaihin.

Sarahin opetus oli erittäinkin käytännön läheistä. Hän ohjasi rukoukseen ajallisesti jopa enemmän kuin mitä käytti sanalliseen opettamiseen. Itse opetuksessa hän painotti muutamia keskeisiä ja ihan välttämättömiä perusasioita.
- Jeesuksen esimerkin mukaisesti jokaisen tulee hakeutua vuorelle ( ei suinkaan fyysisesti) yksinäisyyteen jossa voi keskustella Herransa kanssa ja oppia tuntemaan Hänen äänensä. Tuolloin lupaus saada kaikki mitä me anomme Herramme nimessä konkretisoituu kun tulemme tuntemaan Hänen tahtonsa.
- Ongelmana ei ole pimeys, eikä sen määrä. Vaan ongelman muodostavat välinpitämättömät ja nukkuvat kristityt. Vanhurskaus pelastaa maailman.
- Hengestä syntyneenä meidän taistelumme ja rukouksemme ovat hengessä tapahtuvia. Hengestä syntyneet kykenevät kommunnikoimaan keskenään. Jumalan ihmisinä meillä on yhteinen kieli Hänen kanssaan.
Henkilökohtaisesti nautin viimeisestä osiosta, jossa Lee opetti kielillärukoilemisen ja ylistämisen merkityksestä. Hän oli varannut paljon aikaa käytännön rukoilemiseen. Hetki oli siunaava.

Tapasin myös Sarah Leen henkilökohtaisesti ystäviemme kanssa, jotka olivat vienee vuosi sitten minun sairauteni hänen rukoustiiminsä tietoon Koreaan. Hän rukoili niin antaumuksella ja koko sydämisesti avustajineen nytkin puolestani, että se jo liikutti minua. Uskon, että Jumala todella käyttää ja kuulee hänen kaltaisiaan rukoilijoita.

Lauantai-iltana oli kyllä väsyneempi kuin aikoihin, kun rankka viikko pitkine reissuineen oli takana. Mutta kiitettäväsi virkistyin kunnon yöunien jälkeen.
Viime aikoina olenkin saanut nukkua melko vaivattomia ja kivuttomia öitä. Siitä nousee kiitos Jumalalle.

Eilen sainkin sitten lääkäriltä mieluisen puhelinsoiton, jossa hän ilmoitti, että viime viikolla otetut luustokuvat ovat täysin puhtaat. Eli syöpä ei ole edennyt lainkaan luustoon saakka. Se on suuri helpotus ja kiitosaihe kaiken keskellä.

Nyt olen lähdössä Sädesairaalaan annossuunnittelusimulointiin jossa määritellään lähinnä kaulan alueen kohonneiden imusolmukkeiden sädetystä. Varsinainen sädehoito alkaa parin viikon päästä.

Illalla onkin vuorossa sitten seurakunnassamme nuorten Tukikohta jumalanpalvelus. On innostavaa mennä puhumaan muutamalle sadalle nuorelle jotka täyttävät temppelin viikko viikon jälkeen. Harmittaa kun en ehtinyt ennen sairauslomaani tehdä yhteistyötä ollenkaan uuden nuorisopastorimme Jani-Matti Korpelan kanssa. Mutta tänään saamme kuitenkin yhdessä julistaa ja palvoa Herramme ja rohkaista nuorisojoukkoa.

torstai 22. maaliskuuta 2012

Lähetyskonferenssi

Pohjois-Karjalan matka meni oikeastaan odotettuakin paremmin. Pitkän ajomatkan vuoksi pelkäsin mitä oirehtiva jalkani reissusta tuumii. Mutta matkat menivät ihan vaivatta ja yötkin sain nukuttua tosi hyvin ilman lisälääkityksiä.

Kokous oli tosi mahtava. En tahdo enää löytää ilmaisuja kuinka tuntojani kuvaisi onnistuneiden tilaisuuksien jälkeen. Ihmsiä oli paikalla tosi hyvin. Vaikea väkimäärää arvioidan, mutta 200-300 väliin se johonkin asettunee. Seurakunta oli ilmoitellut tapahtumasta hyvin joka antaa heti sellaisen tekemisen tunnut. Mutta oleellisempaa oli toki se, että porukat olivat muistaneet iltaa rukouksin. Taasen oli niin kovin rohkaisevaa kun heti eteisaulassa ensimmäinen vastaantulija totesi, että muistan teitä joka päivä rukouksin.

Esirukouspalvelu kesti lähes tunnin verran. Ihmisillä on tosi, tosi paljon kärsimystä ja tuskaa. En muuta odota kuin, että saan nähdä ja kuulla kuinka Jumala vastaa konkreettisesti rukouksiimme.

Huomenna meidän olisi tarkoistus lähteä Vantaalla pidettävään vuosittaiseen Lähetyskonferenssiin. Tänä vuonna ohjelma rakentuu paljolti rukouksen ympärille. Etelä-Korealainen Sarah Lee, joka vetää maassaan valtaisan isoa rukousorganisaatiota tulee kouluttamaan ja haastamaan suomalaisia rukoukseen. On taatusti ajankohtainen tarve. On mielenkiintoista tavata Leetä. Juuri hänelle toimitettiin vajaa vuosi sitten myöskin esirukous minun puolestani. Tietääkseni he rukoilevat jatkuvasti terveyteni puolesta.

perjantai 16. maaliskuuta 2012

Kipuja sekä tuloksia

Tiistaina voitti taasen Uusi elämä täällä kotiseurakunnassa, ei ihan ennätysyleisölle, mutta kiitettävästi oli ihmisiä paikalla. Ilo oli palvella niin julistuksessa kuin sitten rukouspalvelussa. Mieltä koskettaa kun ihan uusia ihmisiä uskaltautuu mukaan ja heitä tulee myöskin esirukouspalveluun etsimään apua. Rukoukseni vain sen kuin vahvistuu, Herra anna voimasi ilmentyä niin, että kenenkään ei tarvitseisi pettyä rukouksiimme.

Miten ollakaan, niin samanlainen käsittämätön jalkakipu alkoi vaivata taasen kuten edellisenkin kotoisan kokouksen jälkeen. Kipu alkoi tuntua puolen yön maissa ja se piti hereillä liki aamuun asti. Särkylääkkeitä jouduin ottamaan sen mitä ohjeet salli ja kyllä siinä tuli aamuyön tuntien aikana syötyä koko vuorokauden annos. Nyt en rynnännyt hakemaan piikkiä, mutta ihan yhtä tuskainen olo oli. Mikä pahinta, niin kipu jatkui koko seuraavan päivän. Mietin, lähdenkö Laukaan kokoukseen vai en? Soitin pastori Kovaselle ja pyysin rukousapua, mutta lupasin tulla.

Kipu ei vain hellittänyt ja niinpä illan kokous oli yksi elämäni tuskaisimpia. Saarnani pystyin pitämään kasassa, vaikka jalkaa riipoi niin, että en voinut paikallani pysyä. Välillä ehdin toki pohtia, että kokemushan tämänkin vain on. Olen tämän jälkeen taas yhtä kokemusta rikkaampi. Rukouspalvelusta jouduin sit pitämään osan aikaa taukoa, istuskelemaan ja lepuuttamaan jalkaani. Markku hoiteli paikallisten veljien kanssa rukoukset tottuneen vastuullisesti. Tuska alkoi hellittämään vasta eilen aamuna, mutta siihen saakka olin ihan lääkkeidän varassa.

Vähän mystinen on tämä vaiva joka on nyt pari kertaa toistunut. Käytyämme eilen lääkärillä, niin hän vakuutti, että otetut mangneettikuvat eivät näytä mitään poikkeavaa koko selän seudulla. Joten kaikki on sen suhteen ihan auki ja arvailujen varassa. Lääkäri päätteli, että joku laajentunut imusolmuke saattaisi painaa ajoittain hermoon ja se olisi kivun taustalla.

PSA oli kohonnut hieman, ollen nyt 23, mutta ei mitenkään hälyyttävästi. Munuais- ym. arvot ovat oikeastaan ihan ihanteelliset olosuhteisiin nähden. Kiitollisella mielin eilen tulimme lääkärin tapaamisesta. Aiemmin suunniteltu uusi hormonihoito varmistuu huhtikuun aikana. Nyt on tarkoitus käydä sädettämään kaulalla, keuhkojen takana ja vatsanseudulla laajentuneita imusolmukkeita, jotta ne hieman rauhoittuisivat ja niiden laajentuminen pysähtyisi. Sadetysaika selviää myöhemmin, mutta se on sitten parin viikon päivittäin prosessi.

Maanataina on vielä edessä luustokuvaus ja sen jälkeen onkin tarkoitus startata heti kohti Pohjois-Karjalaa. Tiistaina odottaa Joensuun seurakunnsaas Uusi elämä voittaa tilaisuus. Olen odottanut tuota tilaisuutta jostain syystä suurella mielenkiinnolla ja siksi olen jo viikkoja rukoillut sen puolesta, joten nyt koko karjala liikkeelle!

maanantai 12. maaliskuuta 2012

Ultrassa ei uutta

Tänään kävin aamulla taas lääkärinvastaaottoa varten keuhkokuvassa ja vatsanseudunultratutkimuksissa. Lausunnot keuhkokuvista kuulen vasta torstain lääkärinvastaanotolla, mutta ultraavilla lääkäreillä on ollut tapana aina jutustella tutkimusten yhteydessä ja ei sielä mitään uutta ollut tänäänkään nähtävissä. Sinällään aina helpottavaa tietoa, vaikka toki vatsanseudun lisääntyneet kivut kaipaavat edelleen selitystä.

Viikoloppu meni hienosti Vetelissä Tikkakosken ja Arin ja Saaran hoidossa. Saimme heidän, sekä Tossavaisen Markun ja Anna-Liisan kanssa yhdessä rukoilla, syödä, saunoa ja lenkkeillä. Tikkakosket ovat niitä ihmisiä, monien muiden ohella, jotka ovat kulkeneet rinnallamme viimeisten vuosien ajan. Saimme jälleen kokea suurenmoista rohkaisua ja vain aavistella sitä, mikä voima onkaan yhteisellä rukouksella.

Eilen pidimme sitten tilaisuuden myöskin Vetelin seurakunnassa ja olihan sielä taas hirsikirkko kutakuinkin täysi ja Pyhän Hengen läsnäolo todellinen. Uskon, että Jumala sai hoitaa taas monia ihmisiä. Siihen saa lukea itsensä myös mukaan.

Huomenna onkin sitten taasen vuorossa tämä kotoinen tapahtuma täällä omassa seurakunnassa. Hyvin, hyvin odottavalla mielellä olen saanut taas valmistautua ja pieni odotuksen "kutina" on jälleen olemmassa. Olen rukoillut, että temppeli täyttyisi taasen uskonhenkisistä ja odottavista kuulijoista. Paljon enemmän Jumalalla on meille antaa mitä olemme tähän mennessä saaneet kokea.

Keskiviikkona seuraakin sitten heti perään uusinta Laukaan seurakunnassa. Sinne menen siinä mielessä uteliaana kun edellisestä tilaisuudesta on vain kuukausi aikaan ja sielä syntyi silloin tosi hieno rukoushetki kokouksen lopussa. Uskon, että sisäinen jano ja odotus on vain kasvanut kuukauden aikana.

keskiviikko 7. maaliskuuta 2012

Sateet lähetä uusintana!

Radio Dei lähettää viime syksyisen Sateet lähetä tilaisuuden Seinäjoelta uusintana huomenna to. klo.19.15. Olimme Seppo Jokisen kanssa äänessä ko. tilaisuudessa. Kannattaa kuunnella.

Sunnuntainen Äänekosken vierailu meni hyvin. Väki eli oikeastaan poikkeuksellisen hyvin puheessa mukana. Ihan jäi hyvä tuntuma. Olikin vierähtänyt muutama kymmenen vuotta kun olen viimeksi vieraillut kyseisessä seurakunnassa. Kummasti oli vastuunkantajatkin ehtineet vaihtua tuona aikana.

Vatsanseudun kivut ovat valitettavasti vain käyneet lisääntymään. Joudun turvautumaan lisäkipulääkkeisiin liki päivittäin. Mutta melko pitkällehän minä olen päässytkin aikalailla kivuttomasti. Yöunet vain tahtoo vähän kärsiä kun kipu vaivaa useimmiten juuri öiseen aikaan. Ensi viikolla minulla onkin lääkäritapaaminen, jossa arvioimme uuden hormoonilääkityksen mahdollista aloittamista. Kyseisellä lääkkeellä on saavutettu ilmeisesti tosi hyviä tuloksia.

Kävin tänään aamulla mangneettitutkimuksessa selkäni osalta kun lääkäri arvioi sen taannoisen jalkasäryn johtuvan mahdollisesti selän ongelmista. Perjantaina on sitten vuorossa taas labrakäynti ja ensi ma keuhkokuvat ja vatsanseudun ultratutkimukset. Niinpä kokeet ovatkin taasen otettu torstaista lääkärintapaamista varten.

Viikolopuksi menemme toistamiseen Veteliin Tikkakosken Saaran ja Arin vieraaksi. Kokoonnumme heidän johdollaan rukoilemaan pienellä ryhmällä. Odotamme tapaamista. Viime kesältä jäi todella niin vakuuttavat muistot. Viikonloppu antoi silloin todella paljon ja ratkaisevia eväitä omaan rukouselämään joka on säilynyt aina tänne asti. Sunnuntaina olen mukana vielä heidän seurakunnassaan Uusi elämä voittaa tilaisuudessa. Uskon, että tuosta tulee taas suurenmoinen Jumalan ilmestymisen hetki.

tiistai 28. helmikuuta 2012

Eläkepäätös

Laukaan tilaisuus viime keskiviikkona oli ihan yhtä rohkaiseva kuin muutkin viime aikaiset kokoukset. Tuntui kovin kotoisalta vähän pienemmässä piirissä ja kuitenkin niin kovinkin uskonhenkisessä porukassa. Ihan sovimme seuraavankin käynnin tulevan maaliskuun aikana.

Torstain posti toikin sitten yllätystiedon. Ilmarinen oli päätöksineen poikkeuksellisen aikaisin liikkeellä. Odottelin mahdollista päätöstä työkyvyttömyyseläkkeestä vasta joskus huhtikuulla kuten olivat Kelalta ennakoinneet. Mutta ilmeisesti vaivani on siksi peruuttamatonta laatua, että työkyvyttömyyteni toteaminen ei miettimisellä muutu. Eipä tätä ainakaan kuntouttamalla voi miksikään kohentaa. Työkyvyttömyyseläkkeeni astuu voimaan 1.5. alkaen.

Vaikka henkisesti olin tähänkin päätökseen valmistautunut ja joskus syksyllä kun tätä ensikertaa väläyteltiin niin tuntui kovinkin epätodelliselta, että ehtisin ensimmäistäkään eläkettä nostamaan, niin silti päätöstä toistamiseen lukiessa taasen kerran kohtasin karun kohtaloni. Eihän tämän näin pitänyt mennä, mies viisvitosena takavasemmalle, perämetsään tai tunkiolle toisten elätettäväksi - siinä koko elämäni.
Jos en olisi käynyt näin tuskallista taistelua hengissä pysymisen kanssa, niin kokemus kastijaossa pohjimmaiseksi putoamisesta olisi ottanut vieläkin lujemmalle. Mutta nyt tuo kirje on pöydällä lojuessaan tullut liki merkityksettömäksi. Samapa tuo; johtaja, sairauslomalainen, eläkeläinen, yhtä kaikki, ei elämä ole niiden summa vaan onneksi jotain ihan muuta. Kunpa sen vain aina osaisin ymmärtää, sekä hyväksyä.

Ensi sunnuntaina pitäisi kokoustaa Äänekoskella ja sitten viikon päästä jo odotammekin Vetelin viikonloppua. Viime kesänä saimme olla sielä perjantaista sunnuntaihin porukalla rukoilemassa ja pidimme yhden ensimmäisistä Uusi elämä voittaa tilaisuuksista, joka oli silloin huima kokemus. Nytkin on tarkoitus viettää viikonloppu rukoillen tämän maan herätyksen puolesta ja pitää sitten sunnuntaina päätteeksi kokouskin. Odotan, todella odotan tuota tapaamista.

Olenpa käynyt jo pari kertaa suksillakin. Iisa ja Okko olivat pari päivää viime viikolla täällä mummolassa ja silloin hiihtelin pikkutiitiäisten kanssa Laajavuoressa ja sunnuntaina kävin kokeilemassa Tuomiojärven jäälatua. Kovin on kropasta voimat kadoksissa viime talveen nähden, mutta eiköhän sitä tässä hieman saa itseänsä siltäkin osin keväthangilla kuntoutettua.